Honka saa Bisonsista hyvän haasteen
Tapiolan Hongan miesten pre-season lähenee loppuaan. Jäljellä on kaksi ottelua ennen Korisliigakauden alkua. Näistä otteluista ensimmäinen pelataan keskiviikkona 25.9 Tapiolan urheiluhallilla. Kyseessä on Tapiolan Hongan järjestämän Talouden Timeout – talousseminaarin jälkipeli, jossa Hongan vastustajaksi saapuu hallitseva kaksinkertainen Suomen mestari, Susijengin pelaajia vilisevä Nilan Bisons Loimaalta.
Tapiolan Hongan harjoituskausi on sujunut erinomaisesti. Viime kaudesta jonkin verran uusiutunut joukkue on harjoitellut yhdessä elokuun alusta ja joukkueen viimeinenkin palanen, päävalmentaja Pekka Salminen, on liittynyt mukaan joukkueeseen upeasti sujuneen maajoukkuekesän jälkeen. Hongan aloitusviisikon uudet pelaajat, Honkaan Korihaista palannut takamies Villematti Kopio, amerikkalaispelintekijä Anthony Tucker ja bahamalaissentteri Jaraun Burrows esittäytyvät nyt virallisesti ensimmäistä kertaa kotiyleisölle. Samoin tekee joukkueen tuorein hankinta, viime kaudella maineikkaassa Fenerbahce Ülkerin organisaatiossa Turkissa pelannut 18-vuotias Tapiolan Hongan kasvatti Anton Odabasi.
– Tapiolan Hongalla on takana erinomainen kesä ja laadukasta harjoittelua Jussi Syrjäsen johdolla. Keskiviikon ottelussa tavoitteena on, että pystymme pelaamaan samaan aikaan rauhallisesti ja silti toteuttamaan omaa aktiivista pelitapaamme. Tämä on loistava testi Hongalle, Salminen sanoo Hongan sivuilla.
Keskiviikkoillan vastustaja on maajoukkuetähtiä ja laadukkaita ulkomaalaisia vilisevä Nilan Bisons. Tuukka Kotti, Mikko Koivisto, Antto Nikkarinen, Carl Lindbom, Matti Nuutinen ja Ville Mäkäläinen sekä amerikkalaiset Justin Hawkins, Billy Keys, Ryan McDade ja Ralph Sampson III muodostavat sellaisen iskunyrkin, että joukkuetta on pidettävä ehdottomasti Korisliigan suurimpana ennakkosuosikkina.
– Bisons on iso haaste. Joukkueesta löytyy laatua, kokoa ja laajuutta. Bisons voi huoletta peluuttaa 11 pelaajaa tason laskematta. Meidän etumme on siinä, että meillä lienee takana ehjempi kesä kuin Biisoneilla, lähinnä toki sen takia että niin moni loimaalaisten pelaaja kuului Suomen maajoukkueryhmään, Salminen toteaa.
– Mielestäni olemme hyvissä asemissa taistellaksemme ottelussa voitosta ja saadaksemme positiivisen alkusysäyksen Korisliigakaudelle, Salminen päättää
Ottelu Tapiolan Honka – Nilan Bisons, keskiviikkona 25.9.2013 klo 19:00 Tapiolan urheiluhallilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- San Antonio Spursille erittäin huonoja uutisia
- NBA-legendat kritisoivat Kevin Durantin tekemistä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Yle: Lauri Markkanen nosti esiin Utah Jazzin ongelman – tämä puuttuu joukkueesta
- 17 vuotta ja 11 kuukautta – NBA-seura rikkoi kirouksensa
- Peli-Karhut on Suomen mestari