Sasu Salinilla kauden ensimmäinen pokaali haussa keskiviikkona

Sasu Salinin neljäs kausi Union Olimpijassa alkaa keskiviikkona, kun kauden avauspelinä pelataan Slovenian Super Cup. Vastaan asettuu tuttu vastustaja Krka, jolle Olimpija on taipunut kolmena edellisvuonna sekä Super Cupissa että Slovenian mestaruusfinaaleissa. Nyt Salin lähtee muuttamaan tilastoa.
Salin ei juuri ehtinyt EM-kisojen jälkeen hengähtää, sillä tiistain kotiinpaluun jälkeen hän matkasi jo lauantaina Olimpijan mukaan Italiaan, josta matka jatkui vielä Puolassa pelattuihin harjoitusotteluihin.
– Ehti siinä pieni tauko olla, kun kisojen jälkeen oli muutama päivä vapaata. Ainahan sitä saisi olla enemmänkin taukoa, mutta nyt oli sen verran, että kyllä sillä pärjää, Salin heittää rentoon tyyliinsä.
Salin aloittaa neljännen kautensa ljubljanalaisjoukkueen riveissä, mutta muuten joukkue on kokenut jälleen paljon muutoksia. Makedoniaa kesän EM-kisoissa valmentanut Ales Pipan on tullut uudeksi päävalmentajaksi ja joukkueessa on kahdeksan uutta pelaajaa. Suuresta vaihtuvuudesta johtuen Olimpijan harjoitusottelut ovat olleet erittäin vaihtelevaisia.
– Vielä on ollut vähän hakemista, mutta hiljalleen hahmotamme peliä paremmin. Toivottavasti keskiviikkona peli näyttää jo ihan ok:lta, Salin pohtii.
Salinin rooli on pysynyt samankaltaisena kuin aiempinakin vuosina.
– Ei siinä ole mitään eroa. Heittelen ja puolustan. Toisaalta uusi päävalmentaja ei ole hirveästi nähnyt minun vielä pelaavan.
Pipan on kokenut valmentaja, joka on valmentanut muun muassa Slovenian ja Puolan maajoukkueita.
– Ainakin hän vaatii paljon ja kiroilee tosi paljon koko ajan serbokroaatiksi, Salin naureskelee.
– Treenit ovat olleet ihan hyviä kyllä ja hän vaikuttaa hyvältä valmentajalta, Salin jatkaa.
Krka kantona kaskessa
Super Cupin finaalissa vastaan asettuva Krka on ollut Olimpijalle vaikea vastus muutamana viime vuonna. Novomestolaisjoukkue on voittanut kolmena edelliskautena Super Cupin ja neljänä edelliskautena Slovenian mestaruuden. Salin himoitsee vihdoinkin kultaista mitalia palkintokaappiinsa.
– Aina olemme Krkalle näissä peleissä hävinneet. Olisi kiva jos pystyisimme tänä vuonna voittamaan.
Krka on niin ikään hieman muuttunut ja päävalmentajaksi on tullut muutama vuosi sitten joukkueen EuroChallengen mestariksi luotsannut serbialainen Aleksandar Dzikic.
– Krkallakin on aika uusi jengi, ettei heilläkään peli ole varmasti ihan parhaassa kuosissa. Nämä ovat kuitenkin enemmän sellaisia pelejä joissa mennään tunteella ja taistelulla, Salin ennakoi.
Olimpijan sarjapelit Adrianmeren ABA-liigassa alkavat viikonloppuna Skopjea vastaan vieraskentällä. Olimpija tänä vuonna mukana myös Eurocupissa.
Salttu Forsström
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Suomalaistähti jatkoi hurjaa pistetehtailua Korisliigassa
- Lakers vei NBA Cupin nimiinsä
- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”