Tuomas Iisalo ei lähde Korisliigaan pelkäämään
Tapiolan Honka nousi Korisliigaan ja nousijajoukkueen kapteeni Tuomas Iisalo ei hätkähdä Korisliigan kovaa tasoa. Iisalo valottaa, että tulevalla kaudella saatetaan nähdä hieman erilainen Honka kuin viime kaudella Divarissa.
Lähes 500 ottelua Korisliigassa Kouvoissa, Espoon Hongassa ja ToPossa pelannut Iisalo tietää mitä tuleman pitää eikä Korisliiga pelota konkaria.
– Ei kyllä. Sarja on tullut minulle 2000-luvulla suhteellisen tutuksi, Iisalo heittää.
Honka nousi viime vuonna divarista, mutta Iisalo että uskoo tällä kaudella nähdään hieman toisenlainen Honka.
– Varmasti vähän erilaista kuin viime vuonna divarissa. Yritämme käyttää materiaalia mahdollisimman paljon hyväksi niin, että pidämme pelin leveällä. Pyrimme myös kontrolloimaan peliä vahvasti.
Hongan joukkue on Korisliigan kevein painoltaan, mutta Iisalo uskoo muiden avujen korvaavan koon.
– Puolustuspäässä pystymme toivottavasti vastaamaan vastustajan kokoon nopeudella.
Hongan virallinen tavoite on selvitä pudotuspeleihin ja Iisalo pitää sitä hyvänä haasteena.
– Asetan totta kai myös henkilökohtaisia tavoitteita. Huippu-urheilu perustuu haasteisiin. Jotkut niistä tuodaan julki ja toisia ei. Jos ei löydä tarpeeksi haasteita, on väärässä paikassa, Iisalo muistuttaa.
Honka kohtaa lauantaina kauden avausottelussaan Korikobrat.
Maarit Korhonen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan