Lappeenrannan Namika yrittää löytää ilon ja nautinnon pelaamiseen

Pelkkiä tappioita alkukaudella kerännyt Lappeenrannan Namika kohtaa keskiviikkona vieraskentällä kaimaseuransa Lahdesta. Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan joukkueella riittää haasteita tulevaan otteluun, sillä pelintekijä Brandon McKnight on edelleen sivussa.
Lappeenrannan Namika lähtenee otteluun yhä ilman takamies McKnightia, jonka jalkavamma pakotti miehen huilaamaan jo edellisessä KTP-ottelussa. Tilanne näyttää kuitenkin valoisammalta kuin viikko sitten luultiin, eikä Namika ole tällä hetkellä etsimässä korvaajaa McKnightille.
Namika vajosi erinomaisen Biisonit-vieraspelin jälkeen hetkittäin jopa syvälle Katajan ja KTP:n heitettyä joukkueelta luulot pois heti ensimmäisten minuuttien aikana. Nyt Namikalla onkin syytä parantaa viime viikosta, niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin.
– Perjantain jälkeen olemme yrittäneet löytää ilon ja nautinnon takaisin pelaamiseen. Joudumme edelleen pelaamaan ilman pelintekijään, joten joukkueena pelaaminen on suurin haasteemme. Lahti on yleisilmeeltään ollut yksi alkukauden pirteimmistä joukkueista. He ovat pystyneet kasaaman yhteispelin erinomaisesti Ilkka Vuoren loukkaantumisen jälkeen, Tuovi toteaa seuran sivuilla.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”