Korikobrat vaihtoi valmentajaa
Kauden ilman voittoja aloittanut Korikobrat vaihtoi päävalmentajaa. Kauden lapualaisten peräsimessä aloittanut Terence Stansbury siirrettiin sivuun ja apuvalmentajana toiminut Derrick Crayton nimettiin uudeksi käskyttäjäksi.
Korikobrat pelasi ensimmäisen ottelunsa Craytonin alaisuudessa viikonloppuna Namika Lahtea vastaan. Joukkue ehti pitää kahdet harjoitukset uuden päävalmentajan alaisuudessa ja peli-ilme oli hyvä ja puolustuspeli toimi selvästi paremmin. Siitä huolimatta Korikobrat hävisi ottelun 75-78.
– Pelattiin aika hyvä ottelu, mutta korinteossa oli vaikeuksia. Meillä oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella mahdollisuus voittaa ottelu, mutta se jäi paria viimeistä heittoa vaille. Toisaalta pari viimeistä harjoitusta on mennyt enemmän puolustuspään juttuja läpikäydessä. Puolustukseen saatiinkin jo hiukan ryhtiä ja onneksi nyt on aikaa lähes koko viikko hioa kuvioita Lappeenrantaa vastaan. Hyökkäyspäässä tulee vielä liikaa tilanteita, etteivät pelaajat ole samalla kartalla, mutta siihen auttaa harjoitus ja itseluottamuksen kautta heitotkin alkavat löytää sisään. Uskon, että saamme joukkueen voittokantaan, koska potentiaali on olemassa, Crayton kertoo joukkueen kotisivuilla.
Korikobrat kohtaa Lappeenrannan vieraissa perjantaina ja joukkue on kovasti metsästämässä kauden ensimmäisiä pisteitään.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahille murskavoitto
- LeBron James näytti vahvaa johtajuutta
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna