Indiana jatkaa tappioitta NBA:ssa
Kuva: Getty Images
Lauantaiyön NBA-kierroksella pelattiin yhteensä yhdeksän ottelua. Indiana Pacers jatkaa edelleen voittojen tiellä ja Erik Murphyn Chicago jatkoi Utahin alamäkeä. Murphy merkkautti myös ensimmäiset tilastomerkintänsä tämän kauden osalta.
Pacers voitti omassa ottelussaan Toronton ja jatkaa näin puhtaalla pelillä. Toronton Rudy Gayn 30 pistettä eivät tällä kertaa riittäneet johdattamaan joukkuetta voittoon. Murphy pelasi reilut kolme minuuttia, kun Bulls jatkoi Utahin tappioputkea. Murphyn tilille merkattiin yksi ohi heitto sekä kaksi levypalloa.
Washington otti maukkaan voiton kaataessaan Brooklynin jatkoajan jälkeen ja Bradley Beal oli vahvassa vedossa 29 pisteellään. Yön ykköspistemies oli Oklahoma Cityn Kevin Durant, joka nakutti peräti 37 pistettä Oklahoma Cityn voittaessa Pistonsin. Kevin Loven vahva vire johdatti Minnesotan jälleen voittoon ja Love kirjautti 32 pistettä, 15 levypalloa sekä kahdeksan syöttöä ottelussa. New Orleansin Jrue Hollidayn pelisilmä oli kunnossa, kun hän jakoi 13 syöttöä ja Anthony Davis pääsi nauttimaan niistä 32 pisteen edestä, kun New Orleans kukisti Lakersin.
Sacramenton DeMarcus Cousinsin 35 pisteen huippuilta ei riittänyt Portlandia vastaan.
NBA:n yön tulokset:
Charlotte-Knick 91-101
Indiana-Toronto 91-84
Orlando-Boston 89-91
Philadelphia-Cleveland 94-79
Washington-Brooklyn 112-108
Detroit-Oklahoma City 110-119
Chicago-Utah 97-73
Minnesota-Dallas 116-108
New Orleans-Lakers 96-85
San Antonio-Golden State 76-74
Phoenix-Denver 114-103
Portland-Sacramento 104-91
LUE MYÖS:
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse