Taistelu toi Lahden Namikalle pisteet Pyrinnöstä

Kuva: Juha Tamminen
Namika Lahti otti komean voiton sen kaataessaan Pyrinnön kotikentällään. Päävalmentaja Ilkka Palviainen oli luonnollisesti voitosta iloinen ja erityisesti joukkueen puolustuspeli ilahdutti häntä.
Namika Lahti onnistui pitämään Pyrinnön kurissa loppuun saakka. Palviaisen mukaan se tuli kovalla taistelulla ja työnteolla.
– Voitto tyydyttää. Tiukka taistelu, kovaa taistelua, kovaa vääntöä ja pallo pomppi meille. Työnteon määrällä mitattuna varmasti ansaitsimme voittomme. Ei missään nimessä kaunista, mutta loistavaa hyvää vastaan joukkuetta vastaan pelaaminen ei olekaan helppoa, Palviainen muistutti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Erityisen tyytyväinen Palviainen oli joukkueensa puolustuksen pitämisestä heti ottelun alusta lähtien.
– Isoimpana asiana näkisin, että keräsimme itsemme huonon Honka-puoliajan jälkeen. Pelasimme kauden huonoimman puoliajan Honkaa vastaan Espoossa. Puhuimme paljon siitä, että mitä tahansa hyökkäyspäässä tapahtuu, niin tekemisen taso ei saa puolustuspäässä laskea, Palviainen korosti.
– Ensimmäiset viisi minuuttia oli minulle henkilökohtaisesti iso juttu, sillä peli oli viiden minuutin jälkeen 4-4 ja se auttoi meitä pääsemään rytmiin puolustuspäässä.
Pallo pomppi Lahden hallissa, mutta kotijoukkue sai haalittua suurimman osan irtopalloista käsiinsä.
– 11 pallonmenetystä on suoranainen ihme. Ehkä se on osoitus joukkueen tahtotasosta, että kairasimme niitä palloja, jotka olivat pomppimassa vastustajalle ja saimme ne kuitenkin vielä omille ratkaisevilla hetkillä.
Palviainen antoi tunnustusta myös Pyrinnölle hyvästä pelistä eikä lähtenyt leijumaan hienon voiton jälkeen.
– Vaikka tästä voitto tuli, niin tuli tunne, ettemme ole tällä kaudella olleet tuollaisessa lirissä hyökkäyspäässä. Puolustuslevypallon pelaamista pitää parantaa. Vaikka voitto tuli ja olemme kova kotijoukkue ja haluamme pitää siitä kiinni, niin ei muuta kuin suuta suppuun kopissa ja lauantaina on seuraava ottelu ja siinä on taas kaksi pistettä mahdollisuus.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- Lauri Markkanen pystyi pelaamaan
- NBA-tähti pidätettiin – erikoinen selitys
- Miikka Muurinen kelpaa ABA-liigaan
- Mikael Jantusen hyvä esitys ei riittänyt