Greg Gibson ylpeä pelaajiensa asenteesta
Kuva: Juha Tamminen
Bisons sai viikonloppuna tusinan täyteen Korisliigassa, kun se piti tilinsä puhtaana voittamalla Namika Lahden kotonaan selvin numeroin. Päävalmentaja Greg Gibson kiitteli miehistöään, että se kokosi itsensä kirvelevän Besiktas-tappion jälkeen.
Bisons koki 74-83-tappion Istanbulissa Besiktasille eikä jättipaukku ollut kaukana. Loimaalaisjoukkue pystyi kuitenkin keräämään itsensä ja kaatoi lauantaina kotikentällään vahvassa vireessä olleen Namika Lahden.
– Ei ole aina helppoa kerätä itseään, kun ensin pelaa esimerkiksi Kreikassa ja sen jälkeen Lapualla. Tai kuten tässä tapauksessa Istanbulissa Besiktasia vastaan ja sitten kotona Lahtea vastaan. Mielestäni se kertoo pelaajien luonteesta. Olen yrittänyt korostaa, että joka peli on yhtä tärkeä, Gibson toteaa SuomiKoris-sivustolle.
Bisons voitti Lahden selvästi 87-58 ja Gibson oli pelaajistaan ylpeä.
– Myönnän olleeni hieman huolestunut ennen Lahti-peliä, sillä meillä oli takana pisin vieraspeli tähän saakka ja olimme kotona vasta perjantaiyönä. Valmistautumisaika jäi siis vähiin. Lahdella oli kolme peräkkäistä voittoa alla ja he olivat kaataneet muun muassa Pyrinnön, KTP:n ja Karhun. Peliin valmistautuminen oli enemmän henkinen asia kuin fyysinen ja olin erittäin tyytyväinen miten pelasimme ja erityisesti puolustuspeliimme. Se oli meille hyvä voitto, Gibson päättää.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- LeBron James vetreytyy yhä
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen