Kouvot ei onnistunut kohtuullisen hyvästä yrityksestä huolimatta kellistämään Kauhajoen Karhua sen kotisalissa maanantain liigakierroksella. Ottelu oli tasainen kolme ensimmäistä jaksoa, mutta viimeisellä jaksolla kotijoukkue oli vahvempi ja talletti kaksi sarjapistettä tililleen lopputuloksella 85-71 (38-38).

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen löysi tappion syyn huonoista jaksojen aluista.

– Yksi suurimpia syitä siihen, että ottelu kääntyi viimeisellä jaksolla vastustajalle, oli se, että meillä oli melko luokattomia jaksojen alkuja (toisella, kolmannella ja neljännellä jaksolla). Kun vastustaja saa 8-10 pisteen johdon, niin he pystyvät pyörittämään rotaatiotaan paljon paremmin. Me ollaan silloin takaa-ajajina ja joudutaan peluuttamaan liian paljon top 6-7 pelaajia jotta päästään taas peliin mukaan. Tästä syystä ei päästy pyörittämään rotaatiota siten kuin olisi itse haluttu. Tämä ehkä näkyi myös pienenä väsymisenä viimeisen neljän minuutin aikana. Lisäksi heitettiin koko ottelussa luvattoman paljon ohi korin alta tai sen läheisyydestä. Näin tapahtui myös edellisessä ottelussamme Pyrintöä vastaan, Lehtonen manasi Kouvojen sivuilla.

Lehtonen antoi tunnustusta myös vastustajalle.

– Karhu teki oman työnsä hyvin. Heidän aloitusviisikkonsa pystyi matchaamaan meidän aloitusviisikkoon tänään joka oli minulle pieni yllätys. Meillä on kuitenkin tähän sarjaan aika kova viisikko. Jos vastustajan aloitusviisikko pystyy ottamaan viiden kuuden pisteen johtoja, niin silloin me ollaan vaikeuksissa.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi Kouvojen perustekeminen vaikeutui useammankin pelaajan virhevaikeuksien vuoksi. Neljään virheeseen ajautuivat turhan aikaisin Ilari Seppälä, Tuomas Hirvonen, Justin Hawkins sekä Cliff Colimon, joka joutui viiden virheen myötä lopulta suihkuun.