Suomi ei luovuta – villi kortti edelleen haaveena
Koripallon MM-kisojen neljästä villistä kortista tehdään päätökset ensi viikonloppuna, kun kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n hallitus kokoontuu Barcelonaan. Saksa teki seuraa kisasta viime viikonvaihteessa luopuneelle Italialle ilmoitettuaan tiistaina vetävänsä villi kortti –hakemuksensa pois. Suomen Susijengi jatkaa kampanjaansa korostamalla vahvuuksiaan.
Jäljellä olevista villin kortin eurooppalaisista hakijamaista Suomella on esittää FIBA:lle paras urheilullinen tulos. Vuoden joukkueena palkittu Susijengi voitti EM-kisoissa villiä korttiakin hakeneista mahtimaista Kreikan, Turkin ja Venäjän sijoittuen turnauksessa yhdeksänneksi.
Vain kuusi maata Euroopassa voi sanoa sijoittuneensa kymmenen parhaan joukkoon sekä vuoden 2011 että vuoden 2013 EM-kilpailuissa. Kyseisen kuusikon muodostavat jo MM-kisapaikkansa varmistaneet Espanja, Ranska, Liettua, Serbia, Slovenia sekä villiä korttia hakenut Suomi.
– Me olemme alusta lähtien keskittyneet hakuprosessissa omaan peliimme, aivan kuten Susijengi tekee kentällä. Tiedämme lähettäneemme vahvan hakemuksen, joka perustuu erinomaisiin urheilullisiin tuloksiin sekä fantastisiin Susijengi-faneihin, kommentoi Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting Basket.fi:n sivuilla.
– Toki olemme seuranneet muiden maiden tapahtumia samanaikaisesti kuin olemme valmistautuneet muun muassa villin kortin kriteereissä olevan lahjoituksen maksamiseen. Lahjoitussumma on kunkin hakijamaan oman harkinnan varainen asia. Toistaiseksi FIBA:n suuntaan on liikkunut meiltä vain informaatiota. Viimeksi tiistaina lähetimme lisäargumentaation siitä miksi Suomi kuuluu MM-kisoihin, Zitting jatkoi.
FIBA:n hallitus päättää MM-kisojen neljästä villistä kortista ensi viikonvaihteessa Barcelonassa. FIBA on ilmoittanut päätöksen syntyvän mitä todennäköisimmin lauantain aikana. Maanantaina Barcelonassa järjestetään sekä MM-kisojen alkulohkojen että EM-karsintojen lohkoarvonnat. Susijengi on mukana jommassakummassa arvonnassa – riippuen villi kortti –päätöksestä.
Neljästä villistä kortista kisailee Suomen kanssa Bosnia-Hertsegovina, Brasilia, Israel, Kanada, Kiina, Kreikka, Nigeria, Puola, Qatar, Turkki, Venezuela ja Venäjä. Yhden maanosan joukkueille voidaan myöntää maksimissaan kolme villiä korttia.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”