USA-ottelu ei jaa Huffin perhettä
Kuva: Juha Tamminen
Suomen koripallomaajoukkueelle arvottiin maanantaina lohko Espanjassa käytäviin MM-kisoihin. Suomen lohko on äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä USA:n tähtisikermä osui Susijengin kanssa samaan lohkoon.
Suomen Shawn Huff myönsi, että villin kortin hakuprosessin aikana luotto ei ollut korkeimmillaan, mutta loppua kohden usko vahvistui.
– Ei sitä sillä tavalla osannut odottaa. Pienet odotukset tietty oli, mutta ei uskaltanut antaa itselle toivoa. Sitten loppuviikosta tuli huikea Angry Birds-sopimus ja poisjääntien jälkeen alkoi tuntua siltä, että tässä on ihan oikeat mahdollisuudet. Ihan huikeaa, Huff kertaa tuntojaan SuomiKoris-sivustolle.
Suomalaispelaajille ja faneille on luvassa heti kisojen avauspäivänä todellinen herkkupala, kun Susijengi haastaa USA:n supertähdet.
– Kiva, että USA tuli ja pääsee mittaamaan omaa tasoa maailman parhaita vastaan. Se on ainutlaatuista ja tosi hieno juttu. Joku taisi sanoa ennen EM-kisoja, että toivottavasti kohtaamme Espanjan jossain vaiheessa ja nyt vastaan tulee sitten USA. Se osoittaa kuinka paljon olemme menneet eteenpäin.
Huffin perheessä ottelu on entistä erityisempi, sillä perheen pää on koripallolegenda Leon, joka edusti urallaan jopa USA:n maajoukkuetta. Huff vakuuttaa kuitenkin isänsä kannustavansa ottelussa Suomea.
– Isä on sen verran kauan asunut Suomessa, että on varmasti Suomen puolella. Aina poikansa puolella, tietenkin, Huff naurahtaa.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki