Bisonsille kokenut takamies
Bisons löysi Billy Keysille seuraajan. Hänen nimensä on Aubrey Coleman. Coleman on 26-vuotias yhdysvaltalainen combo-guard.
Hän kävi collegensa Houstonissa. Yliopistossa hän teki kaudella 2009-10 pisteitä keskiarvolla 25,6 per peli ja kahmi levypalloja 7,4 kappaleen keskiarvolla. Tuolloin pistekeskiarvo oli koko NCAA:n kauden korkein.
Kaudella 2011-12 Coleman pelasi Italian Serie A:ssa Angelico Biellan riveissä. Tuolla kaudella Colemanin pistekeskiarvo oli 17,8, joka oikeutti pistepörssin toiseen sijaan.
Coleman on pelannut myös Ranskassa ja Tshekissä. Tällä kaudella hän pelasi jälleen Italiassa, tällä kertaa Cimberio Varesen joukkueessa. Cimberio Varese pelasi Serie A:n lisäksi Eurocupia, jossa Colemanin pistekeskiarvo oli 15 pistettä. Jotain Colemanin tasosta kertoo sekin, että hän on pelannut myös Italian Serie A:n all-stars-pelissä.
Biisonien valmennusjohto on innoissaan uudesta vahvistuksesta.
– Hän on luontainen scoraaja, joka on erittäin räjähtävä ja nopea. Tämän lisäksi hän on hyvä luomaan tekopaikkoja muille. Hänen pitäisi nopeutensa ansiosta sopia myös meidän aktiiviseen puolustukseemme, tehden meistä entistä paremman joukkueen, Joonas Iisalo kertoi Bisonsin sivuilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- LeBron James rikkoi NBA-ennätyksen taas kerran
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla