KTP:lle helpotusta luvassa takamiespulaan

KTP matkustaa keskiviikkona Namika Lahden vieraaksi. Molemmilla joukkueilla on menossa vaikeat ajat, mutta merkkejä paremmasta on havaittavissa molemmissa leireissä.
Lahden saldo viimeisestä kymmenestä ottelusta on vain yksi voitto. Tuo voitto tuli edellisestä kotiottelusta Kauhajokea vastaan, jossa lahtelaiset saivat poikki kahdeksan ottelun tappioputkensa. KTP on kokenut ennennäkemättömän paljon loukkaantumisia ja se on näkynyt myös viime otteluiden esityksissä. Kahdeksasta edellisestä ottelusta saldona on vain kaksi voittoa. Perjantaina jumbo-Korihait laittoi KTP:n mattoon, joten myös KTP-leirissä halutaan palata pelaamaan voittavaa koripalloa. Pudotuspeleihin KTP lähtee hyvin todennäköisesti nelossijalta, sillä ero on kasvanut molempiin suuntiin jo varsin selväksi.
Lahti elää tai kuolee jenkkitrionsa myötä. Laituri Storm Warren (15,8/8,5) on ollut viimeiset kolme ottelua vaisu ja myös sentteri Dan Oppland (16,2/8,1) jäi edellisessä ottelussa kauden alhaisimpiin pisteisiinsä (3). Pistetilaston vitonen, Robert Arnold (19,1/5,9) on sen sijaan pitänyt tasonsa viime otteluissakin. KTP:n käskijä Sami Toiviainen nostaakin Arnoldin nimen esiin.
– Koko kolmikko on vaarallinen, mutta Arnold pystyy itse ratkaisemaan. Onnistuimme viimeksi häntä vastaan hyvin ja tälläkin kertaa on tarkoitus estää hänen ajonsa. Pakotetaan hänet ennemmin hypäreihin, Toiviainen valottaa KTP:n sivuilla.
KTP saanee vihdoinkin myös pelintekijän mukaan, sillä Sharaud Curry on todennäköisesti kokoonpanossa.
– Katsotaan vielä huomenna (tiistaina), mutta todennäköisesti hän pelaa. Varmasti vielä tuntuu, mutta ei hän ole mitään valittanut. Näyttäisi pystyvän pelaamaan ihan täysillä, kommentoi Toiviainen.
Myös Chris Owens on kokoonpanossa ja häneltä voidaan alkaa odottaa jo tuloksiakin.
– Ihan erinäköistä jo. Hän pystyy pelaamaan taas koripalloa, Toiviainen valottaa.
KTP on pyyhkinyt Korihait-tappion mielestään ja Toiviainen on painottanut suojateilleen ennen kaikkea oman pään pelaamista.
– Perjantaina meidän puolustus oli heikkoa, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Maanantaina oli hyvät harjoitukset, joissa saimme vietyä puolustustamme eteenpäin.
Lahden kaatoon Toiviaisella on selvät nuotit.
– Puolustus! Meidän pitää tiedostaa heidän hyökkäyspelaaminen. Toisessa päässä Curry luonnollisesti avaa hyökkäyspeliämme.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio