Namika-luotsi päättäväisenä: ”Maanantaina tiedossa koiratappelu”
Kuva: Juha Tamminen
Puolivälieräsarjan tilanne on Pyrinnölle 2-1, joten Ilkka Palviaisen luotsaama Namika Lahti on maanantaina Suurhallissa selkä seinää vasten ja pakkovoiton edessä.
Tappio Pyynikin lauantai-illassa tiesi Ilkka Palviaisen luotsaamalle Namikan miehistölle sitä, että maanantaina kotikentällä Suurhallissa selkä on seinää vasten.
– Viimeistely oli aika heikkoa, samanlainen ottelu kuin viimeksi täällä. Oli kyllä vaikea ilta tänään, Palviainen totesi ottelun päätyttyä.
Namika-käskijä nosti häviön syiksi muun muassa levypallot ja koria kohti pelaamisen.
– Ensimmäinen vartti oli mielestäni parasta hyökkäyspeliä meiltä tässä sarjassa. Päästiin askeleen verran Pyrinnön edelle joka tilanteessa, ja saatiin myös Robert Arnold nyt skoraamaan pisteitä.
– Levypallojen häviäminen oli yksi iso tekijä tänään. Ne meidän on voitettava kaataaksemme Pyrinnön. Toinen merkittävä juttu olivat vapaaheitot. Kaksi puoliajalla, viisi yhteensä. Puoliajalla isoin teema olikin sitten päästä pelaamaan koria kohti ja lähelle koria. Siinä epäonnistuttiin, ja vapaaheittoja tuli merkittävän paljon normaalia vähemmän, Palviainen mietiskeli Namikan sivujen mukaan.
Palviainen myönsi, että myös 20 pallonmenetystä on määrä, jolla pudotuspeleissä ei voiteta.
– Puolustukseen olen ihan tyytyväinen. Meillä painaa ukot todella ison määrän hommia, mutta Pyrintö oli vain tänään taas parempi ja ansaitsi voittonsa. Ei jäänyt seliteltävää.
– Sarja jatkuu maanantaina Lahdessa ja meidän puolelta tullaan näkemään vaikka koiratappelu, jos se taistelu sellaisen vaatii.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan