Pyrintö-luotsi löysi vihdoin haluamansa: ”Pelaajamarkkinat olivat yllättävän hankalat”
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrintö vahvisti joukkuettaan hankkimalla joukkueeseensa urheilullisen Asenso Ampimin. Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola löysi halutun pelaajansa, mutta helpolla se ei tullut.
Poikolan mukaan Pyrintöä vahvistaa monipuolinen peluri.
– Saamme Asensosta monipuolisen ja hyvän kolmiopelaajan. Hän pystyy skoraamaan postista, puolietäisyydeltä ja kaaren takaa. Puolustuksessa mies pystyy puolustamaan oikeastaan kaikkia pelipaikkoja, Poikola kehuu tuoretta vahvistusta Pyrinnön kotisivuilla.
– Halusimme löytää motivoituneita, urheilullisia, riittävän isoja ja älykkäitä pelaajia rosteriimme. Meille on tärkeää, että pelaajat sopeutuvat konseptiimme kentällä ja sen ulkopuolella.
Aiemmin Pyrintö julkaisi jo Malik Cooken sopimuksen. Poikola piti hakuprosessia yllättävän hankalana, mutta lopulta yritys palkittiin.
– Pelaajamarkkinat olivat yllättävän hankalat, mutta olen iloinen että löysimme viimein etsimämme. Ampimilla, kuten Cookellakin, parhaimmat ammattilaisvuodet ovat vielä kaukana edessä. He tulevat näyttämään esimerkkiä laadukkaasta harjoittelusta ja uskon myös miesten kehittyvän kaudenkin aikana merkittävästi.
Poikola on kokonaisuudessaan tyytyväinen nykynippuunsa.
– Nyt meillä on liigajoukkueeseen sellainen pelaajapakka kasassa, että se mahdollistaa lukuisan määrän erilaisia viisikoita. Emme tarkoituksella tuoneet meille pientä combo-guardia, vaan haluamme jättää tilaa kokonaan suomalaiselle takakentälle, jotka osoittivat viime kaudella olevansa luottamuksen arvoisia. Toisaalta amerikkalaiskolmikkomme voi myös miehittää pelipaikat 1-2-3, jolloin voimme saada todella kookkaan viisikon kentälle, analysoi Poikola.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan