Hongalla rikkonainen harjoituskausi takana
Hongan harjoituskausi oli hieman rikkonainen, nimenomaan loukkaantumisten takia. Yksi harjoitusottelu (Bisons) jouduttiin perumaan kokonaan ja kahdessa viimeisessä pelissä joukkueelta puuttui lukuisia avainpelaajia.
Loukkaantuneista pelaajista Anton Odabasi on varmuudella sivussa, kun Korisliigakausi alkaa keskiviikkona. Ville Puotilan, Henri Niemistön sekä kapteeni Tero Laitisen osalta kauden avaus on myös vaarassa. Jenkkikaksikko Ronnie Clark ja Ike Udanoh on kuitenkin todennäköisesti mukana rivissä heti ensimmäisestä ottelusta alkaen.
Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalo myöntää rikkonaisen valmistavan kauden, mutta löytää siitä myös positiivisia asioita.
– Kokonaisuudessaan joukkueen valmistava kausi on ollut rikkonainen. Se on tosiasia, jota ei voi kieltää. Aloitamme kauden haastajina ja meillä on vielä paljon kehitettävää joukkueena. Kuitenkin harjoitusilme on ollut todella pirteä ja pelaajiston hitsautuminen ryhmätasolla on hyvässä vauhdissa. Nuorella joukkueella suoritustaso tulee heittelemään, mutta tulemme vielä yllättämään monet otteillamme. Joukkueen vahvistustrio vaikuttaa sopivan hyvin joukkueen pelitapaan ja kotimaiset pelaajat ovat ottaneet kesän aikana selkeitä harppauksia kohti huipputasoa, Iisalo sanoo Hongan sivuilla.
Kauden 2014-2015 Korisliigakausi alkaa Hongan osalta kovalla ottelutahdilla ja kovilla vastustajilla. Avauskierroksella keskiviikkona Honka pääsee hallitsevan Suomen mestarin Tampereen Pyrinnön pihteihin Pyynikille. Kotiavauksessa lauantaina 4.10 Tapiolaan saapuu viime kauden hopeajoukkue Kataja ja maanantaina 6.10 matkustetaan Loimaalle, jossa vastassa on viime kauden pronssijoukkue Bisons.
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin