Karhulla selkeät teemat Kouvojen kaatamiseksi
Karhu jatkaa vieraspelejä lauantaina Kouvolassa. Sarjan toinen kontio eli Kouvot, ovat toistaiseksi olleet kotonaan voittamattomia.
Mansikka-ahon salista ilman sarjapisteitä ovat joutuneet lähtemään Helsingin Seagulls (94–77) ja Namika Lahti (83–77).
Karhu kärsi kauden avaustappion keskiviikkona Kotkassa. Nyt karhulauma haluaa palata voittojen polulle toisen kymenlaaksolaisen joukkueen kustannuksella. Devonne Giles pelasi keskiviikkona kauden parhaan pelinsä, Bojan Sarcevic oli oma itsensä ja Antti Kanervo oli totutusti joukkueensa parhaimmistoa. Nyt pienoista tasonnostoa toivotaan penkiltä ja jenkki Jermont Hortonia Sami Toiviainen herätteli jo keskiviikkona, kun hän aloitti pelin penkiltä.
– Kouvot on erittäin hyvin roolitettu joukkue, Toiviainen analysoi tulevaa vastustajaa Karhun sivuilla.
– Hyökkäyspelaaminen organisoitua, jossa mietitty hyvin tarkkaan pelaajien vahvuuksia. Joukkueessa monta ratkaisijaa, kuten (Jason) Conley, (Ville) Kaunisto, (Ilari) Seppälä, jne., joten oma puolustuspelaaminen oltava koko 40 minuuttia hyvällä tasolla. Kouvot ollut myös hyvä levypalloissa, joten meidän pitää pärjätä myös tällä pelin osa-alueella.
Toiviaisella on selvät teemat tulevaan otteluun.
– Keskiviikon KTP-peli on analysoitu ja nyt täysillä Kouvolaan ja hakemaan kahta pistettä. Pärjää 1vs1, ole aktiivinen molemmissa päissä ja hyökkää kohti koria. Siinä teemat Kouvot-matsiin. Joukkue on terve ja samalla kokoonpanolla mennään kuin Kotkassakin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- NBA:ssa rikottiin iso rajapyykki
- Vilpas todella lähellä runkosarjan kuninkuutta
- NBA:n suomalaisseuroille tappioita
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- NBA:ssa rikottiin iso rajapyykki
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Vilpas todella lähellä runkosarjan kuninkuutta
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?