Puolustuspeli KTP:n murheena: ”Puolustuksessa oli avoimet ovet”
KTP kärsi toisen peräkkäisen tappion EuroChallengessa belgialaisen Port of Antwerp Giantsin käsittelyssä. Ottelu ratkaistiin ennen kaikkea kolmosilla, joita Antwerp tulitti peräti 17 kappaletta hurjalla tarkkuudella. Maestrona hääri seitsemän isoa ja 33 pistettä nakuttanut ilmiömäinen Kyle Fogg.
Viime kaudella Kobrissa ihastuttanut Fogg nautti paluustaan Suomeen.
– Hienoa olla taas Suomessa. Viime kausi täällä oli hyvä ja olen kehittynyt pelaajana. Meillä oli tänään hyvä pelisuunnitelma. Valmentaja ja joukkuekaverit tekivät hienoa työtä ja minä sain upotettua muutamat heitot. Meillä on ollut vaikea alku kolmen vieraspelin takia. Me tarvitsimme tänään tämän voiton ja onneksi saimme sen, Fogg mietti KTP:n sivujen mukaan.
KTP:n Samuli Vanttaja harmitteli erityisesti puolustuspelaamista, sillä Antwerp rokotti armottomasti.
– Eka kymppi oli ihan ok, mutta toinen puoliaika oli ehkä huonoin tällä kaudella. Tuollaisella pelillä ei tässä sarjassa pärjätä. En tiedä mistä se johtuu, olimme kuitenkin treenanneet hyvin. Puolustuksessa oli tänään avoimet. Jos vastustaja tekee yli 110 pistettä, ei me voida voittaa, Vanttaja harmitteli.
KTP:n päävalmentaja Anton Mirolybov ei ollut peliesityksestä mielissään.
– Ei voi olla tyytyväinen. Häviän mieluummin 49-55 kuin 93-112. Jos kaveri mättää 28 pistettä jokaiselle neljännekselle, ei meillä ole mitään mahdollisuutta voittaa. Peli oli tänään sekaisin kuin Karhuvuoren tulostaulu. Emme päässeet pysäyttämään vastustajan nopeita hyökkäyksiä. Foggille ei pitänyt antaa pelifiilistä päälle, mutta hän pääsi upottamaan kaksi ensimmäistä kolmostaan. Puoliajalla vastustaja oli tehnyt 56 pistettä ja meillä oli neljä virhettä, joten puolustuksessa ei todellakaan onnistuttu. Mutta myös vastustajalle täytyy antaa kredittiä. 17 kolmosta hurjalla prosentilla ja niissä oli monessa myös käsi edessä, Mirolybov kertasi ottelua.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä