Honka Pyrinnön vieraaksi: ”Pyrinnön puolustuskonsepti on yksi vahvimmista Korisliigassa”
Tapiolan Honka avasi Korisliigakauden vierastappiolla mestarisuosikki Tampereen Pyrintöä vastaan lokakuun alussa. Kun sarjaa on takana lähes kolmannes, Honka matkustaa toistamiseen Pyynikille hallitsevan Suomen mestarin vieraaksi.
Hongalla on takana kaksi niukkaa tappiota, ensin Lapualla ja sitten kotona KTP:ta vastaan. Nuori joukkue on esiintynyt ennakkoluulottomasti, vaikkakin pelin sisällä tulee edelleen liikaa heikkoja jaksoja. Parhaimmillaan Honka pystyy kuitenkin haastamaan minkä tahansa Korisliigajoukkueen. Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalo tuntee Pyrinnön vahvuudet.
– Pyrinnön puolustuskonsepti on yksi vahvimmista Korisliigassa. Se nojaa korkeaan intensiteettiin ja yhteistyöhön, joten meidän pitää saada aiempia otteluita enemmän pallon ja pelaajien liikettä, jotta heidän toteutuksensa vaikeutuu. Oman puolustuksen kannalta Pyrintöön valmistautuminen poikkeaa Korisliigan trendeistä: settien opettelemisen sijaan on tärkeämpää valmistautua ”pyrintömäiseen” koripalloon. Se tarkoittaa lukuoptioita, erilaisia tempoja pelin sisällä ja ennen kaikkea, puolustuksen kannalta, jatkuvaa läsnäoloa koko viisikolta, varsinkin levypallopelaamisessa, Iisalo kertoo Hongan sivuilla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet