KTP-luotsi antaa hyvän arvosanan kaudesta: ”Kokonaiskuvaan pitää olla todella tyytyväinen”
Kuva: Juha Tamminen
KTP-Basketilla pyyhkii hyvin. Kotkalaisjoukkue on kiilautunut tiukasti Korisliigan kärkeen runkosarjan avauspuolikkaan päätteeksi loukkaantumisista huolimatta.
Vastikään jatkosopimuksen KTP:n kanssa allekirjoittanut päävalmentaja Anton Mirolybov, 37, uskoo joukkueessaan olevan potentiaalia vielä parempaan kevättalven tullen.
– Tietenkin pelin sisällä on paljon asioita, joita voi tehdä paremmin, mutta kokonaiskuvaan pitää olla todella tyytyväinen siihen, miten ollaan päästy liikkeelle tällä kaudella, ensimmäistä kauttaan Kotkassa valmentava Mirolybov tunnustelee päättynyttä runkosarjakauden alkupuoliskoa Koripalloliiton haastattelussa.
Vaikka KTP:n rotaatiopelaajista Jukka Matinen ei ole pelannut tällä kaudella vielä otteluakaan ja Aleksi Akpaso joutui sivuun jo varhain, KTP voitti ensimmäisestä kahdestakymmenestä pelistään 16.
Mirolybov arvioi KTP:n onnistuneen erinomaisesti ennen kaikkea kauteen valmistaneessa työssään.
– Elokuun alusta ollaan tehty päämäärätietoista työtä sen eteen, että ollaan sekä yksittäisten pelaajien että joukkueen tasolla valmiit niihin haasteisiin, jotka tulee vastaan, muotoilee ”Ponttis”.
– Jukan (Matinen) ja Aleksin (Akpaso) ollessa poissa olemme välillä joutuneet menemään ennakoitua pienemmällä rotaatiolla, mutta samalla Milos Dobras ja Miki Kuusisto ovat tuoneet penkiltä todella arvokkaita minuutteja joukkueelle. Olennaista on se, että joka jätkä on ollut hereillä silloin, kun sitä on tarvittu.
KTP:n syyskauden menestyksen avaimiin on kuulunut myös huolellinen taustatyö. Samalla, kun monet muut runkosarjan kärkikahinoihin ennakoidut joukkueet vielä arpovat lopullisia ulkomaalaiskolmikkojaan, ovat Kenneth Simms, Brandon Jefferson ja LaMonte Ulmer tahkonneet koko alkukauden valkoviherpaidassa lokakuulta tähän päivään.
– Tehtiin Saulin (apuvalmentaja Lanki) kanssa hyvä duuni. Meillä oli alusta lähtien selkeä mielikuva, millaisia pelaajia tähän jengiin haetaan. Sauli on seurannut pitkään pelaajia niin Suomessa kuin Euroopassakin ja esimerkiksi heti kesällä, kun törmäsin Brandon Jeffersoniin, Sauli osasi sanoa Brandonin olevan juuri sellainen pelaaja, jota haemme.
Samoin jo viime kausista tutut runkopelaajat ovat syyskauden aikana kuin juurtuneet joukkueeseen.
– Kun Matinen ja Akpaso ovat olleet poissa, Timi Heinosen rooli on kasvanut tärkeästä uskomattoman tärkeäksi. Hän on pystynyt vastaamaan nousseeseen haasteeseen sekä sisä- että ulkopelissä. Lisäksi hänen tärkeimmät avunsa eivät aina edes näy tilastoissa.
– Lehtorannan Joonas on puolestaan saanut armeijakuviot pois alta. Sen myötä Joonas on pystynyt säilyttämään paremmin tasonsa sekä pelien välillä että pelien sisällä. Joonas on ollut todella motivoitunut koko kauden ja treenaa kovaa, häneltä on odotettavissa hyvä loppukausi, Mirolybov kehuu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahille murskavoitto
- LeBron James näytti vahvaa johtajuutta
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Seagulls eteni sittenkin välieriin