Pyrintö hakee vierasvoittoa Espoosta: ”Itseluottamuksemme on päässyt rapisemaan”
Kuva: Juha Tamminen
Viiden ottelun tappioputkeen ajautunut Pyrintö hakee kurssilleen täyskäännöstä lauantaina Tapiolan urheiluhallista, jossa se kohtaa Hongan.
Helppoa vierasvoiton hakeminen ei kuitenkaan tule olemaan, sillä Pyrintö on onnistunut voittamaan tällä kaudella vain yhden vierasottelun (1/10) ja on kärsinyt kahdeksan perättäistä vierastappiota. Samalla vierassaldolla operoiva Honka pitää sarjataulukossa sijaa 11 (12 pistettä) ja Tapiolan urheiluhallissa joukkue on voittanut 11 ottelustaan viisi. Honka on neljän voiton päässä seitsemänneltä sijalta löytyvää Pyrintöä (20 pistettä).
Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kahdesti molempien otteluiden pelipaikan ollessa Pyynikin palloiluhalli. Ensimmäisen kohtaamisen kotijoukkue Pyrintö vei suvereenisti 90-67, mutta toinen joukkueiden välinen ottelu oli huomattavasti tiukempi Pyrinnön nipistäessä täpärän 78-74 voiton espoolaisten kiristä huolimatta.
Molemmat joukkueet janoavat voittoa lauantaina, sillä Pyrintö on onnistunut voittamaan viimeisestä 10 pelistään vain 2 ja Honka puolestaan yhden.
Honka lähtee otteluun edelleen ilman loukkaantunutta Ronnie Clarkia, jonka paluu pelikentille ottaa vielä aikansa. Hongan Anton Odabasi puolestaan kohtaa Pyrinnön ensimmäistä kertaa tällä kaudella miehen oltua sivussa pitkään alkukaudesta. Seitsemässä ottelussa Odabasi on nakuttanut mukavat 13 pistettä per ottelu. Pyrintö pelasi keskiviikkona Seagullsia vastaan amerikkalaiskolmikolla Damon Williams – Tyrone Kent – Bryan Hopkins Will Harrisin ollessa huilivuorossa. Nähtäväksi jää, millä kolmikolla päävalmentaja Pieti Poikola lähtee lauantaina Honkaa vastaan.
– Lähtökohdat ovat molemmille joukkueille haasteelliset. Olemme olleet jo jonkin aikaa siipi maassa. Vaikka harjoittelu ja työmoraali ovat olleet kohdallaan, voittojen puuttuessa itseluottamuksemme on päässyt rapisemaan. Tavoitteena on nyt unohtaa menneet ja lähteä puhtaalta pöydältä hakemaan mahdollisimman ehjää peliä. Valmennuksen on muiden mukana pystyttävä tekemään parempaa työtä kuin aikaisemmissa matseissa, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola toteaa seuran sivuilla.
– Honka on aktiivinen joukkue, joka pyrkii juoksemaan kenttää. Joukkueessa on paljon hyviä avoimen kentän pelaajia, jotka päästessään vauhtiin ovat vaikeita pysäytettäviä. Puolustuksessa joukkue tietää, mitä vastustajalta pitää ottaa pois.13 pistettä per ottelu. Pyrintö pelasi keskiviikkona Seagullsia vastaan amerikkalaiskolmikolla Damon Williams – Tyrone Kent – Bryan Hopkins Will Harrisin ollessa huilivuorossa. Nähtäväksi jää, millä kolmikolla päävalmentaja Pieti Poikola lähtee lauantaina Honkaa vastaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- LeBron James tyylitteli jatkoon
- Peräti 31 vuoden putki poikki Korisliigassa
- Nikola Jokicin kausi on ohi
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta