Kierrosennakko: Neljä ottelua keskiviikkona

Korisliigassa pelataan keskiviikkona neljän ottelun mielenkiintoinen kierros.
Joensuussa nähdään erittäin mielenkiintoinen kamppailu, kun neljäntenä sarjassa oleva Bisons matkustaa viidentenä olevan Katajan vieraaksi. Kouvot saa kotikentälleen sen sijaan vahvassa vireessä olevan Seagullsin. Häntäpään kahinassa Vilpas ja Kobrat taistelevat tärkeistä pisteistä ja Honka yrittää kammeta tieltään Lahden Namikan.
– Lahti on löytänyt hyvät palikat järjestelmäänsä. Todella fyysinen joukkue, joka pelaa puolustusta antaumuksella. Tästä osoituksena viimeisessä viidessä ottelussa vastustaja on lähtenyt kolmesti viitosella alkavalla pistemäärällä kotiin, Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalo kommentoi keskiviikon vastustajaa seuran sivuilla.
Hongan edellinen ottelu Loimaalla Bisonsia vastaan oli hyvän alun jälkeen erittäin hankala. Ilman Ronnie Clarkia ja Henri Niemistöä Hongan rosteri on melko kapea ja muilta pelaajilta vaaditaan jatkuvasti onnistumisia, jotta nimekkäämpien vastustajien kanssa on mahdollisuus pärjätä.
– Bisons-ottelu oli meille todella vaikea, mutta se on takana ja uuteen viikkoon on lähdetty uudella innolla. Joukkueemme kehittyy jatkuvasti, mutta tarvitsemme onnistumisia, jotka ruokkivat luottamusta. Niitä ei kuitenkaan voi jäädä odottamaan, vaan niiden eteen täytyy tehdä jatkuvasti määrätietoista duunia. Keskiviikko tarjoaa meille jälleen erinomaisen mahdollisuuden hakea näitä yhteisiä onnistumisia työnteon kautta, Iisalo sanoo.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui