Korisliigassa kahden tasaisen ottelun lauantai – Karhu nousi Bisonsin ja KTP:n rinnalle sarjakärkeen
Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua, joissa Kauhajoen Karhu ja Salon Vilpas ottivat niukat viiden pisteen kotivoitot. Molemmat pelit ratkesivat vasta viimeisen minuutin aikana.
Kauhajoella Karhu kukisti ottelussa Etelä-Pohjanmaan herruudesta Lapuan Korikobrat lukemin 88-83 lähes tuhatpäisen yleisön edessä. Ottelu oli melkoinen trilleri, sillä viimeisen minuutin käynnistyessä Karhu johti ottelua yhdellä pisteellä.
Ajassa 39.17 Korikobrien Austen Rowland kuitenkin epäonnistui 3 pisteen hyppyheitossa, ja heti perään Karhun Bojan Sarcevic onnistui kahdessa Chris Braswellin teknisen virheen takia tuomitussa vapaaheitossa lisäten Karhun johdon kolmeen pisteeseen. Korikobrat ei enää päässyt tätä lähemmäs, ja lopulta eroksi muodostui viisi pistettä.
Karhun paras pistemies oli 26 pisteen Gregory Mangano, ja Korikobrien puolestaan 27 pistettä tehnyt Rowland. Karhu nousi voiton myötä 46 pisteeseen ja sarjakärkeen tasapistein KTP:n ja Bisonsin kanssa. KTP on tosin pelannut kolme peliä Karhua vähemmän.
Päivän toisessa ottelussa Salon Vilpas kukisti Tampereen Pyrinnön Salohallissa 82-77. Ajassa 38.42 Pyrinnön Bryan Hopkins toi joukkueensa tasatilanteeseen 73-73, mutta viimeisen reilun minuutin aikana Vilpas runnoi väkisin itsensä viiden pisteen voittoon.
Ottelun paras pistemies oli Vilppaan 23 pistettä heittänyt Sami Ikävalko. Pyrinnön tehokkain oli 22 pisteellä ikinuori Damon Williams. Voiton ansiosta Vilpas nousi Korikobrien ohitse yhdeksänneksi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Kataja Basket vahvistuu energisellä ja ulottuvalla sentterillä