Namika Lahden puheenjohtaja: ”Tavoite on, että Lahdessa pelataan Korisliigaa myös ensi syksynä”

Kuva: Juha Tamminen
Talousvaikeudet ovat suomalaisjoukkueille tuttuja lajissa kuin lajissa ja myös Korisliigassa pelaavalla Namika Lahdella on omat haasteensa. Lahtelaista koripalloa lähdetäänkin pelastamaan tuorein voimin.
Seuran varapuheenjohtajana toiminut, mutta seuraa käytännön tasolla vetänyt Risto Virtanen jättäytyy toiminnasta pois ja Etelä-Suomen Sanomien mukaan tilalle tulee uusia miehiä vetämään toimintaa.
– Seuratyössä oleminen loppuu nyt. Reki on yksinkertaisesti ollut liian painava vedettäväksi. Meno on ollut kovin raskasta. Teet niin tai näin, kiitosta ei tule. Arvostelijoita on aina enemmän kuin tekijöitä, Virtanen sanoo Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa.
– Se on fakta, että asioista kiinnostuneita ihmisiä on taustalla. He tekevät nyt omaa työtään. Seura tarvitsisi nuorempaa, innovatiivista sekä talouselämää tuntevaa porukkaa. Sitä olen tässä jo pitkän aikaa toivonut ja odottanutkin. Seura kaipaa uutta verta ja energisiä ihmisiä. Toimintaan pitäisi saada mukaan joku mainostoimisto, joka laittaisi seuran brändin ja viestintäkanavat kuntoon. Se olisi hyvä alku, Virtanen sanoo.
Namika Lahden puheenjohtaja Seppo Vesalan mukaan asioiden toivotaan järjestyvän nopeasti, sillä Korisliigan liigalisenssin jättöpäivä on 31.5.
– Toukokuussa asiat varmaankin selviävät. Tavoite on, että Lahdessa pelataan Korisliigaa myös ensi syksynä, Etelä-Suomen Sanomien sivuilla.
Namikan taloudellinen tilanne on ollut haastava, mutta Vesala näkee myös valoa tilanteessa.
– Kaksi viime kautta olemme pystyneet jopa tekemään pientä plussaa. Vanha velkataakka tietysti vähän jarruttaa kehitystä, mutta Namikalla on nostetta. Kausi oli onnistunut ja varsinkin pudotuspelit Suurhallissa jättivät yleisölle hyvän maun. Koripallolle on selvästi paikka Lahdessa, Vesala uskoo.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- Lauri Markkanen pystyi pelaamaan
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren