Hollanti komeasti nurin 20-vuotiaiden EM-avauksessa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 20-vuotiaat miehet aloittivat B-divisioonan EM-kisansa erinomaisesti, kun Suomi kaatoi avausottelussa Hollannin 68-54 (24-28). Hollanti piti toisella neljänneksellä Suomen vaikeuksissa, mutta pukukopista tuli esiin sisuuntunut Suomi, joka hoiti homman kotiin.
Suomen puolustus oli lähestulkoon koko pelin laadukasta pieniä nukahduksia lukuun ottamatta. Puoliajan jälkeen Suomen valmennusjohto puski pelaajia ajamaan hanakammin kohti koria. Lopputuloksena Suomi vei kolmannen neljänneksen 23-10, eikä Hollannista ollut takaa-ajajaksi päätösneljänneksellä.
– Hyökkäyksessä meillä oli vaikea eka puolisko, mutta toinen oli jo hyvä. Heti, kun aloimme hyökkäämään määrätietoisemmin korille, niin alkoi tapahtumaan hyviä asioita. Olimme myös levypalloissa hemmetin hyviä isokokoisempaa joukkuetta vastaan, päävalmentaja Anton Mirolybov kommentoi koripalloliiton tiedotteessa.
Kaksinumeroisille pisteille Suomelta ylsi Oskar Michelsen (13/7), Anton Odabasi (12/10) ja Alexander Madsen (10/9). Tuomas Hirvonen (8/1/8 syöttöä) taas johti peliä mallikkaasti.
Suomen vaihtopenkki oli kuitenkin avainasemassa voitossa, kun mm. Joonas Tahvanainen (9/0) ja Fiifi Aidoo (4/0) toimivat sähköjäniksinä Suomen energiatasolle vaikeina hetkinä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla