Alle 18-vuotiaat hienoon voittoon Ukrainasta
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi toisen voittonsa A-divisioonan EM-kisoissa ja G-välilohkossa voittamalla vuoristoratamaisen ottelun jälkeen Ukrainan 87-81 (36-44). Suomelta erityisen kovassa vedossa olivat Lauri Markkanen (27/10) ja Edon Maxhuni (28/4/5 syöttöä), jotka viimeistelivät pelin hyökkäyspään huipputaidoillaan.
Suomen lopulliseen johtoon vienyt momentum alkoi päätösneljänneksen alkupäässä, kun Lasse Gummerus naulasi kulmakolmosen, riisti pallon ja syötti Maxhunille, joka löysi nopeasta hyökkäyksestä Markkasen voimakkaaseen kahden käden donkkiin hätää kärsineen ukrainalaispelaajan jäädessä alle.
Maxhuni jatkoi hyökkäyspään taiturointiaan tekemällä Suomen seuraavat kymmenen pistettä ja vapauttamalla Markkasen jälleen yhteen ilmavaan viimeistelyyn. Ukraina heitti vielä lopussa kylmäpäisiä heittoja, mutta Suomen vaparityöskentely piti huolen, että ukrainalaiset eivät päässeet tasoihin tai ohitse.
– Kyllähän se aikamoista vuoristorataa on. Parhaat hetkemme ovat aivan mielettömän hyviä ja huonot hetket taas todella huonoja. Onneksi tänään niitä hyviä hetkiä oli pikkuriikkisen enemmän ja se riitti voittoon, päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.
– Teemu Knihtinen, Riku Laine ja Lasse Gummerus pitivät taistelullaan meidät pelissä mukana. Lauri Markkanen ja Edon Maxhuni taas toivat hyökkäyspään onnistumisillaan meille tämän voiton.
Knihtinen (2/2/3 syöttöä), Laine (4/4/6 syöttöä) ja Gummerus (10/6) tekivät jälleen äärimmäisen arvokasta myyräntyötä molemmissa päissä kenttää. Suomen Larry Johnsonin eli Riku ”Big L” Laineen plusmiinustilasto kuuden pisteen voitossa oli älytön +29.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki