NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
NBA:n johtokunta on päättänyt äänestää kahden uuden joukkueen lisäämisestä liigaan 25. maaliskuuta. Alustavien suunnitelmien mukaan joukkueet sijoitettaisiin Las Vegasiin ja Seattleen. Tämä nostaisi NBA-joukkueiden määrän 30:stä 32:een.
Joukkueiden lisääminen liigaan pyritään toteuttamaan kauteen 2028–2029 mennessä, jos äänestys menee tämän vuoden puolella läpi. Äänestys vaatii, että johtokunnan 30 jäsenestä 23 antaa hyväksyvän äänensä, mikä on ESPN:n lähteiden mukaan hyvin todennäköistä.
Molemmat joukkueet sijoittuisivat luonnollisesti läntiseen konferenssiin maantieteellisen sijaintinsa vuoksi. Tämä tarkoittaisi, että joko Minnesota Timberwolves tai Memphis Grizzlies siirtyisi itäiseen konferenssiin.
Las Vegasissa ei ole aiemmin nähty NBA-joukkuetta, mutta Seattle SuperSonics on NBA-faneille tuttu: joukkue pelasi NBA:ssa 41 vuotta, kunnes se siirrettiin vuonna 2008 vanhentuneen areenan vuoksi, eikä uudelle areenalle saatu rahoitusta. SuperSonics siirrettiin ja brändättiin uudelleen Oklahoma City Thunderiksi.
Kevin Durant pelasi uransa ensimmäisen kauden SuperSonicsissa, ja supertähden sopimus päättyy sopivasti kauteen 2028. Tämä on herättänyt NBA:ssa keskustelua siitä, että mies saattaisi palata viimeiseksi kaudekseen seuraan, joka varasi hänet vuonna 2007.
LUE MYÖS:
- Lähde: Milwaukee Bucksin suuret muutokset jatkuvat – useampi treidi viritteillä
- Thunderin superlupaus ajautui sopimuskiistaan – espanjalaisseura uhkaa estää NBA-siirron
- Kolme pelaajaa Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesistä siirtohuhuissa
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Näin hiljennetään epäilijät – jättisopimuksen tehnyt sentteri nöyryytti tähtipuolustajaa
- Näkökulma: NBA:n pohjamudista kohti pudotuspelejä – Washington Wizards voi yllättää kaikki
- NBA-pomojen gallup povaa uutta dynastiaa
- LeBron James ylisti Lauri Markkasta – puhui Utah Jazzin mahdollisuuksista
- LA Clippersin ja Kawhi Leonardin narauttanut toimittaja syynää nyt LeBron Jamesia
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Kokemus karttuu – 76ersin roolipelaaja äimän käkenä LeBron Jamesista: ”Jos en tiedä jotain, kysyn häneltä”
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Korisliigassa pelattiin poikkeuksellisesti klo 12.30 ja tunnelma oli katossa
- Olivier Nkamhouan peliajassa äkillinen romahdus
- Tuomas Iisalon koirankopissa olleen Ja Morantin isä uhosi Memphis Grizzliesille
- LA Clippersin ja Kawhi Leonardin narauttanut toimittaja syynää nyt LeBron Jamesia
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä
- Lauantai-iltapäivän trilleri! Kipinä Basket laittoi Karhu Basketin ahtaalle ja nousi voittoon