Susijengin kapteeni luottavaisena: ”Olen ihan varma, että meidän fanit tulevat pitämään enemmän meteliä”
Kuva: Juha Tamminen
Lähtökohdat Susijengin EM-avaukselle eivät voisi olla otollisemmat: loppuunmyyty areena, jälleen tuhansia Susijengin faneja sekä vastassa EM-kisaisäntä ja ennakkosuosikki Ranska. Susijengin kapteeni Shawn Huffin mukaan tätä on odotettu.
Susijengin pitkä valmistautumisjakso huipentuu vihdoin lauantai-iltana, kun Montpellierin komealla Park & Suites Areenalla peli käynnistyy kello 22.00 Suomen aikaa. Heinäkuussa alkanut valmistautumisjakso on tähdännyt tähän hetkeen ja Huffin mukaan joukkue on valmis.
– Ihan hyvillä mielin. Meillä on ollut hyvä tekemisen meininki koko kesän ja nyt se huippukohta tulee, kun pääsemme näyttämään ja pelaamaan ison suomalaisen yleisön eteen, jotka ovat matkustaneet tänne. Nyt pääsemme nauttimaan ja pelaamaan näitä otteluita.
Otteluareena vetää yli 10 000 katsojaa joista olettavasti suurin osa on kotijoukkueen kannattajia. Susijengin ”kuudes pelaaja” on kuitenkin osoittanut vahvuutensa kerta toisensa jälkeen eikä Huff usko, että Montpellier olisi millään tavalla poikkeus.
– Ei se haittaa, että olemme pienempi fanijoukko, vaan olen ihan varma, että meidän fanit tulevat pitämään enemmän meteliä, Huff toteaa SuomiKoris-sivuston haastattelussa.
Kapteeni antaa tunnustusta faneille, jotka ovat saapuneet jälleen sankoin joukoin kannustamaan Suomea.
– Sillä on tietenkin todella suuri vaikutus, että fanit jaksavat matkustaa ja tulevat kannustamaan meitä ja luovat tällaisen ilmiön. Tämä on heidän ansiotaan ja upea juttu, Huff kiittelee Etelä-Ranskaan matkustanutta suurilukuista joukkoa.
Salttu Forsström, Montpellier
Twitter: @SalttuF
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- LeBron James vetreytyy yhä