Joensuun Kataja vahvisti rivejään hankkimalla joukkueeseensa kanadalaisen. Thomas Scrubbin. Päävalmentaja Jukka Toijalan mukaan kyse on monipuolisesta ja hyvästä puolustuspään pelaajasta.

– Tommyn työmoraalista kertoo parhaiten halunsa ja päättäväisyytensä pimentää vastustajan paras pelaaja ilta toisensa perään. Juurikin peli puolustuspäässä sytyttää hänet jokaisessa harjoituksessa ja ottelussa, antoi valmentaja Dave Smart tunnustusta luottomiehelleen tämän tultua nimetyksi toista kertaa peräkkäin yliopistosarjan vuoden puolustuspelaajaksi.

Toijala paljastaa, että valinta ei tällä kertaa ollut aivan yksinkertainen.

– Kyseessä on todella mielenkiintoinen pelaaja ja päätös syntyi pitkän pohdinnan tuloksena.

– Tarkoitus ei ollut hankkia joukkueeseen toista rookieta, mutta (Suomessa pelanneiden ja valmentaneiden kanadalaisten) Gordon Herbertin, Tom Johnsonin, (Katajassa kauden 2003-04 pelanneen sekä nykyisin mm. Kanadan universiadijoukkuetta valmentavan) Shawn Swordsin ja yliopistovalmentajansa suositukset lopulta vakuuttivat, Toijala paljastaa Katajan sivuilla.

– Scrubb tulee pelaamaan ensisijaisesti kolmospaikalla, mutta häntä voi käyttää myös paikoilla 1 ja 4. Tyyppinä hän on hyvä levypallopelaaja ja pallonkäsittelijä, tuo heittouhkaa, on ylipäänsä hyvä urheilija ja kyllähän valinnat vuoden puolustuspelaajaksi ovat aina merkillepantavia.