Katajalla koossa ”mielenkiintoinen paketti”
Kuva: Juha Tamminen
EM-kisoista viikolla kotiutunut Katajan päävalmentaja Jukka Toijala on ehtinyt vetää joukkueelle kokonaisen yhden harjoituksen, joten valmennusvastuun turnauksessa kantoi apuvalmentaja Tuomas Oja.
Toijalan mukaan uusia pelillisiä asioita ei ole vielä ajettu sisään joukkueeseen.
– Pelillisesti menimme käytännössä viime kauden pohjilla, Toijala kertoo Katajan sivuilla.
– Tässä vaiheessa tärkeintä on että pelaajat tutustuvat toisiinsa, oppivat tietämään mitä toinen kentällä tekee. On myös selvää että koska meillä ei ole liikaa harjoituspelejä, koeajalla oleville kavereille on annettava kunnollinen näytön paikka. Tämä viimeinen matsi oli tässä turnauksessa parhaamme – peli kehittyi ottelu ottelulta, Toijala viittaa Luulajassa pelattuun kolmen ottelun turnaukseen.
– Kohtaamistamme joukkueista Bakken ja Luulaja ovat olleet kasassa jo pitkään ja ehtineet pelata tukun harjoitusotteluja. Heidän valmiustilansa oli meitä selvästi parempi. Pelasimme molempia vastaan voitosta käytännössä loppuun saakka, vaikka esimerkiksi puolustuspelimme on aika lailla alkutekijöissään. Eikä tuo kaukoheittotarkkuuskaan etenkään kokeneimmilla suomalaispelureillamme hirvittävän hyvä tässä turnauksessa ollut, ”Toikka” hymähtää.
Toijala on suhteellisen tyytyväinen joukkueeseensa ja hiljalleen ulkomaalaisvahvistukset alkavat sopeutua paremmin joukkueen sisään.
– Meillä on kasassa mielenkiintoinen paketti. Esimerkiksi Trevis (Simpson) tuli maahan viime maanantaina, joten hänen kohdallaan aika tekee työtä joukkueen eduksi. Tommy (Scrubb) ja Nate (Healy) osoittivat, että pystyvät puolustamaan paikkoja 1-4, mikä antaa meille jatkossa paljon mahdollisuuksia. Tommy onnistui viimeisessä ottelussa (Alex) Wesbyä vastaan erinomaisesti ja voi kyllä sanoa että hän vei sen parin nimiinsä.
Kataja avaa Korisliigan reilun kahden viikon kuluttua maanantaina 5. lokakuuta. Sitä ennen se kohtaa ensi perjantaina Joensuussa viimeisessä harjoitusottelussaan I divisioona A:ssa pelaavan helsinkiläisen HBA-Märskyn.
– Vaarallinen, nuori ryhmä tulossa vastaan. Veikkaan, että Märsky tulee olemaan divarissa ylempää keskikastia. Ottelusta tulee meille hyvä kenraaliharjoitus. Saamme vastaamme käytännössä koko kesän pelanneita kavereita, joita kannattaa tulla katsomaan jo senkin vuoksi, että muutama häipyy varmasti pian ulkomaille, Toijala uskoo.
Märskyn suurin nimi – valmentaja Hanno Möttölän jälkeen – on miesten maajoukkueessa loppukesällä debytoinut, jalkavamman vuoksi EM-kisapaikkaspekulaatioista pois pudonnut 211-senttinen Lauri Markkanen.
– Tietääkseni Lauri on jo pelikunnossa ja koska olen hänelle heittokisasta jäätelön velkaa, eiköhän hänetkin nähdä perjantaina Joensuussa, ”Toikka” naurahtaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nikola Jokicin kausi on ohi
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta