Kierrosennakko: Pyrintö hakee revanssia Seagullsista, KTP metsästää avausvoittoaan

Helsinki Seagulls isännöi Tampereen Pyrintöä Töölön kisahallissa Korisliigan illan ainoassa ottelussa. Otteluun luo mielenkiintoisen lähtökohdan se, että Seagulls otti neljä päivää sitten kauden avausvoittonsa juuri Pyrinnön vieraana. Voitto irtosi tiukan taistelun myötä vasta jatkoajan jälkeen. Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas kertaa avausvoittoa SuomiKoris –sivuston haastattelussa.
– Otimme isoja askeleita oikeaan suuntaan. Saimme ehjän 40-minuuttisen ja emme menetelleet palloja. Heitimme kuitenkin vielä liikaa vapaita heittoja ohi.
– Kyllä avausvoitto helpotti, mutta ei meillä mitään apinaa selässä vielä ollut koska ottelu oli vasta kauden kolmas, Larkas sanoo.
Ennen vierasryöstöään helsinkiläiset olivat hävinneet kaksi sarjaottelua. Pyrinnön saldo on neljästä pelistä kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Huomion arvoista on se, että tamperelaiset ovat ottaneet molemmat voittonsa vieraissa. Seagulls ei ole päässyt esiintymään vielä virallisella kotiparketillaan.
– Edessämme on käytännössä vasta ensimmäinen kotipeli, koska sarja-avaus pelattiin jäähallissa.
– Ottelu ratkennee samoihin asioihin kuin viimeksi. Pyrinnöltä pitää ottaa nopeat hyökkäykset ja helpot korit pois. Meidän täytyy pitää ottelu ”vähämaalisena”, jotta voitamme. Levypalloissa pitää näkyä selkeä parannus ja niistä pitää kääntää peli nopeasti, Larkas arvioi.
Keskiviikkona pelataan kaksi ottelua
Salossa on edessä sarjan jumbokamppailu kun Vilpas isännöi KTP Basketia. Varsinkin kotkalaiset ovat esiintyneet alta odotusten ennakko-odotuksiin nähden, sillä se on hävinnyt kaikki viisi otteluaan. Vilppaalla on viidestä ottelusta yksi voitto, joka tuli juuri KTP:n vieraana 97-85 lukemin.
Kauhajoella Karhu saa vieraakseen hallitsevan mestarin Joensuun Katajan. Ottelusta voidaan ottaa tasaista kamppailua. Kataja ei ole mistään mestaruuskrapuloista kärsinyt vaan on Teemu Rannikon johdolla haalinut kolme voittoa neljästä. Rannikko johtaa sarjan syöttötilastoa lukemallaan 8,25 ottelua kohden. Kataja hävisi avausottelussaan kaikki pelinsä voittaneelle Kouvoille, joten se lähtee otteluun kolmen ottelun voittoputkessa. Karhu on voittanut kaksi kamppailua neljästään.
Jesse Happonen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Boston selvisi kovassa paikassa
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat