Bisons heittää paineet Kobrille – ”He ovat pakkovoittotilassa”

Korisliiga-vuosi 2016 alkaa Biisonien osalta keskiviikkona. Luvassa on vierasmatsi Lapualla.
Kobrat aloitti kauden vahvasti, mutta tällä hetkellä on menossa musta hetki. Lapualaiset rämpivät seitsemän ottelun tappioputkessa. Kobrista tekee erikoisen joukkueen, että se on esiintynyt paremmin vieraissa kuin kotonaan. Yhdeksästä kotiottelustaan se on voittanut vain kaksi, kun taas vieraissa rekordi on 4/6. Kuusi voittoa oikeuttaa liigan yhdeksänteen sijaan.
Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Biisonien murskaavaan 17 pisteen voittoon marraskuussa. Helppoa peliä ei varmasti ole luvassa. Muistissa lienee viime huhtikuinen vaikea tappio selvää altavastaajaa vastaan.
– Lapua on hävinnyt nyt muutaman pelin putkeen, joten he ovat pakkovoittotilassa. Näemme taatusti heidän parasta yritystään, johon meidän tulisi vastata, Greg Gibson ennakoi Bisonsin sivuilla.
Isossa roolissa on lapualaisten yksilöiden pimentäminen. Vierasjoukkueen taktiikkaa leimaa avainpelaajien isolation-pelaaminen, johon Biisonien tulee tarttua.
– Meidän täytyy panna Jones ja Brothers töihin eikä antaa heille hyviä, helppoja paikkoja, Gibson totesi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Saksa nylki jälleen Susijengin