Kouvot saa tärkeän takamiehensä takaisin kokoonpanoon – ”Hyvä harjoitusviikko takana”
Sarjanelonen Kouvot (12/10) kohtaa lauantaina kotisalissaan Mansikka-aholla neljällä pääsarjakaudellaan neljästi mitaleilla olleen sarjataulukon kolmosen Bisons Loimaan (13/7).
Loimaalaiset käyvät lauantaina vain pyörähtämässä Kouvolassa, sillä he jatkavat sunnuntaina matkaansa Vantaan Energia Areenalle, jossa joukkue kohtaa viikonlopun aikana vielä VTB-liigan kotiottelussaan sarjajohtajan ja legendaarisen Moskovan TsSKA:n. Moskovalaiset pelaavat VTB:n lisäksi myös Euroliigaa.
Kouvojen ja Bisonsin kauden molemmat keskinäiset ottelut ovat päättyneet varsin selvään kotivoittoon. Kouvot voitti Mansikka-aholla lokakuun puolivälissä käydyn ottelun murskaavasti 42 pisteellä (113-71) heittäen tuossa ottelussa kolmannella jaksolla peräti 41 pistettä (41-24). Suurimmillaan Kouvojen johto kävi lähes 50 pisteessä (48). Bisons maksoi potut pottuina marraskuun lopulla Loimaan liikuntahallilla, kun kotijoukkue voitti Kouvot selvästi pistein 80-64 (38-29). Bisons perusti pelinsä tavoilleen uskollisena kovaan puolustukseen sekä hyvään kentän juoksuun ja pääsivät näin heiluttamaan tahtipuikkoa valtaosan ottelusta.
– Hyvä harjoitusviikko takana. Mielenkiintoista nähdä, että saammeko intensiteetin pelissä selkeästi korkeammalle tasolle. Shiloh pelaa ensimmäisen pelinsä ja muutenkin joukkue on terveempi. Bisons on rutinoitunut porukka, joka toteuttaa pelitapaansa hyvin. Zeno on ollut meille se vaikein pysäytettävä ja uusi mies Coleman on kova korintekijä. Lisäksi Bisonsin puolustus on yksi sarjan parhaista Kotin johdolla. Kotiedusta pelattaessa kotiottelut pitäisi pystyä hoitamaan, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen toteaa seuran sivuilla.
Kouvojen pelaavaan kokoonpanoon paluun tekevä Kyle Shiloh (12.5/5.2/3.0s/1.2r) oli sivussa 1,5 kuukautta, mutta kokenut takamies tekee siis vihdoin paluun kentille kotiyleisönsä edessä. Shiloh´n ollessa sivussa voitti Kouvot yhdeksästä pelaamastaan ottelustaan vain kolme. Kaikki voitot tulivat kotisalissa ja kaikki kuusi vierasottelua päättyivät tappioon. Biisoneita vastaan Kouvojen ulkomaalaisnelikon täydentävät Austen Rowland (13.8/4.4/4.0s/1.6r), David Gonzalvez (14.4/3.5/2.4s) ja Thomas ”Big Gip” Gipson (15.2/8.5). Tulevassa ottelussa mielenkiintoa lisää entisestään takamieskaksikon Rowland – Shiloh ensiesiintyminen samaan aikaan kouvopaidassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalolla todella synkkä tilasto
- NBA:ssa historiallinen ilta LeBron Jamesilla ja Kevin Durantilla
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?