KTP:lle tärkeä voitto – ”Paljon energiaa ja hyvää yhteistä tekemistä”
KTP teki sen mikä pitikin eli voitti Lapuan Kobrat 93-78 (45-41) Korisliigan häntäpään taistossa Steveco Areenalla perjantai-iltana. Kaksi lisäpinnaa pistepussiin pitävät kotkalaiset yhä mukana taistelussa sarjapaikasta. Tappion myötä ero viimeistä edelliseen eli juuri Lapuaan olisi kasvanut jo lohduttoman suureksi.
Perjantaisesta pelistä merkitystä voi olla vielä piste-erolla. Jos KTP ja Kobrat päätyvät runkosarjan jälkeen taulukossa tasoihin, haetaan joukkueiden välille eroa ensin keskinäisistä otteluista ja sen jälkeen tehdyistä pinnoista. Kolmen yhteenoton jälkeen Lapua johtaa voitoin 2-1, mutta koriero on KTP:lle kolme plussaa. Kotkalaisten on siis voitettava vieraissa (5.3.), jos tätä matematiikkaa tarvitaan. Voiton myötä loppulukemilla ei olisi enää merkitystä, sillä koriero vain kasvaisi Kotkan eduksi.
KTP:n päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan kotijoukkue lähti Kobrat-kamppailuun kolme tärkeää pointtia mielessään.
– Meidän piti pärjätä mies miestä vastaan -pelissä, kontrolloida ottelun tempoa ja hallita levypallotaistelua, Mirolybov tähdentää kotkalaisten sivuilla.
KTP onnistui kaikissa näissä. Pienellä varauksella voidaan tietysti hyväksyä se, että Lapuan Lamont Jones lukeutui ottelun tehokkaimpiin, mutta kaikki muut vieraiden amerikkalaiset hävisivät sitten selkeästi kotkalaiselle taisteluparilleen.
Sefton Barrett luulee tietävänsä, miten KTP pystyy perjantain kaltaisiin esityksiin.
– Kun joukkue keskittyy hyvin jokaiseen otteluun ja tekee kentällä oikeita asioista, tulee sen kautta myös onnistumisia. Tiedämme kyllä, miltä sarjataulukko näyttää, mutta ei sitä kannata liikaa katsella. Tämä oli vain yksi voitto, ja kaikki pelit tästä eteenpäinkin ovat tärkeitä.
Voiton jälkeen valmentaja Mirolybov punotti vähemmän ja hymyili enemmän.
– Paljon energiaa ja hyvää yhteistä tekemistä. Siitä se lähti. Sefton, Devonne ja Darren olivat hyviä, mutta niin olivat kaikki muutkin. Tällä hetkellä pelimme on parempaa kuin mitä sarjasijoitus antaa ymmärtää. Meidän pitää vain pystyä säilyttämään pelimme tällä tasolla, joka on saavutettu, Kotkan käskijä toteaa.
Kotkan energian aisti myös Kobrien valmentaja Derrick Crayton.
– Me olimme aika ajoin jopa laiskoja, ja KTP sai määrätä pelin tahdin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahille murskavoitto
- LeBron James näytti vahvaa johtajuutta
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Seagulls eteni sittenkin välieriin