Pyrintö-koutsi: ”Biisonit olivat himpun verran parempia”
Kuva: Juha Tamminen
Loimaan Bisons nappasi voiton Tampereen Pyrinnöstä lukemin 77-67. Yleisö pääsi näkemään hyvätasoisen ottelun, jossa ratkaisu nähtiin loppujen lopuksi kolmannella neljänneksellä Bisonsin päästyä kymmenen pisteen johtoon.
Pyrinnön päävalmentaja Ilkka Palviainen tunnusti vastustajan olleen tällä kertaa parempi.
– Onnittelut Biisoneille. Mielellään olisin koripallofanina ollut katsomassa peliä. Biisonit olivat himpun verran parempia, pystyivät pitämään intensiteettinsä kasassa 40 minuuttia paremmin. Meillä on ollut pieniä loukkaantumisia. Olisi ollut ehkä parempi, ettei Cavén olisi pukenut lainkaan. Thorntonin alaraajavamma vaivaa eikä hän saa tehoja itsestään. Topias Palmi palautuu loukkaantumisestaan. Hyvä hytinä, että meistä kuullaan vielä, Palviainen sanoi Korisliigan sivuilla.
Bisonsin päävalmentaja Greg Gibsonia pressissä tuurannut Damion Dantzler tykkäsi ottelun tunnelmassta.
– Olemme rakentaneet melko hyvän rivarly-asetelman Loimaan ja Tampereen välille viime vuosina. Molemmat tulivat hyvin valmistautuneina otteluun. Tunnelma oli kiihkeä ja intensiteetti kova. Hieno ottelu. Saimme valmistautua ja tehdä scoutit kunnolla. Nyt meille on tulossa iso ottelu Suomen omaa poikaa Petteri Koposta ja hänen Himkiään vastaan
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä