Bisonsille selvä tappio Valko-Venäjällä
Loimaan Bisonsin matka valkovenäläisen Tsmoki Minskin vieraaksi VTB-Liigassa ei sujunut loppuun asti toivotunlaisissa merkeissä. Avauspuolikkaan ajan ottelussa hyvin mukana olleet loimaalaiset putosivat isäntien kyydistä toisella puoliajalla, eivätkä onnistuneet etenkään puolustuspäässä pysymään kotijoukkueen mukana, Tsmokin karatessa turvalliseen 119-83 (60-54) –kotivoittoon.
Alkukauden aikana aktiiviseen, intensiiviseen ja tiiviiseen puolustuspelaamiseensa voittonsa perustanut Bisons ei ole kevään kokoonpanomuutosten jälkeen löytänyt vielä yhteistä säveltä omassa kenttäpäädyssään. Hyökkäyspelaamisensa kanssa loimaalaiset pystyivät tarjoamaan Tsmokille riittävästi haasteita jopa voittotaisteluun asti, mutta puolustuspään nukahdukset ja yhtenäisyyden puute eivät antaneet sunnuntain kamppailussa Bisonsille eväitä puoliajan isoa taukoa pidemmälle.
Tsmoki sinetöi ottelun voittotaistelun päättyneeksi kolmannella jaksolla. Ronnie Clarkin tuotua loimaalaiset yhdeksän pisteen päähän ja vielä kerran iskutäisyydelle, paukutti Tsmoki biisonilaumalle tutun takamiehen Anthony Hilliardin johdolla kolmeen minuuttiin 14-0 pisteputken ja kasvattaen eron 87-64 –lukemiin.
Bisonsin riveistä puhtaat paperit päivän kamppailusta itselleen pelasivat energisesti esiintynyt sentteri Joshua Sparks (24/7) sekä takakentällä puoli tuntia urakoinut takamies Remon Nelson (11/7 syöttöä).
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”