Tunnustusvideon kuvannut pelaaja katuu tekoaan – “Tuntuu niin pahalta kuin vain mahdollista”
Kuva: Getty Images
Los Angeles Lakersin D’Angelo Russell on joutunut tiukkaan syyniin joukkueessaan, kun hän kuvasi salaa videon Nick Youngista, kun tämä paljasti pettäneensä kihlattuaan. Videon julkitulon jälkeen Russell on joutunut epäsuosioon joukkueessaan ja selvitti tilannetta ennen viime yön ottelua Miamia vastaan.
Russell on saanut myös kotiyleisön vihat niskaansa tapahtuneen johdosta, sillä hänelle buuattiin hänen tullessaan kentälle ja jopa tehtyjen korien jälkeen. Russell puhui tapauksesta lehdistölle ennen Miami-ottelua.
– Tuntuu niin pahalta kuin vain mahdollista. Toivoisin, että pystyisin korjaamaan asiat heti, mutten voi, Russell pyyteli anteeksi.
Russellin kuvaama video päätyi viihdesivustolle, joka julkaisi sen Twitterissä. Russell vakuuttaa, ettei hän ole lähettänyt videota kenellekään eikä julkaissut sitä eikä tiedä miten se on vuotanut julkisuuteen.
– Se on se asia mitä yritän selvittää, minä ja joukkueeni. Minulla ei ole mitään aavistusta miten se tuli julki.
Young on kihloissa australialaisen räppäri Iggy Azalean kanssa ja parin häitä oli siirretty jo ennen videon tultua julki.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”