Korisliigan pronssijoukkueen uusi päävalmentaja: ”Nokialla on kunnianhimoisia tavoitteita”
Kokenut Ilpo Rantanen valittiin BC Nokian uudeksi päävalmentajaksi. Viime kaudella joukkueen apuvalmentajana toiminut Rantanen luotsaa pronssijoukkuetta ensi kauden ajan ennen kuin toiminnanjohtajana nyt toimiva Ville Tuominen ottaa paikan haltuunsa.
– Totta kai nyt olen isompi palanen kokonaisuutta kuin viime vuonna, mutta edelleen vain yksi palanen isossa palapelissä. Nokialla on kunnianhimoisia tavoitteita ja on hienoa, että seura luottaa minuun, Rantanen kommentoi BC Nokian sivuilla.
Rantasen päävalmentajasopimus kattaa kauden 2016/2017, jonka jälkeen BC Nokian urheilutoimenjohtaja Tuominen tulee ottamaan joukkueen alaisuuteensa päävalmentajana.
– Faktahan on se, että olen päävalmentajana vuoden, jonka jälkeen Ville hyppää ruoriin ja toimenkuvat vaihtuvat. Tavoitteena kuitenkin on, että ydinporukka pysyy mukana pidempään. Villellä on iso rooli jo tällä kaudella joukkueen rakentamisessa ja pelillisissä asioissa, Rantanen kertoo.
BC Nokialla on pelaajasopimukset ensi kaudesta Eldar Skamon, Henri Hirvikosken, Niko Mattilan, Daniel Dolencin, Ville Haapojan ja Waltteri Mäkelän kanssa.
– Kotimainen runko on pitkälti jo kasassa ja siihen ei ole suuria lisäyksiä enää tulossa. Vahvistuksia haetaan ja prosessi on muutaman pelaajan kanssa edennyt jo kohtuullisen pitkälle, tuore päävalmentaja Rantanen avaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- NBA:ssa rikottiin iso rajapyykki
- Vilpas todella lähellä runkosarjan kuninkuutta
- NBA:n suomalaisseuroille tappioita
- Los Angeles Lakers vetreytyy – Luka Doncic kovassa vireessä
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa rikottiin iso rajapyykki
- Vilpas todella lähellä runkosarjan kuninkuutta
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengillä hurja menekki
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen