Nuorten maajoukkueen takamies valmiina kisoihin: ”Lähdemme ennakkoluulottomasti joka ikiseen peliin”
20-vuotiaiden pelinrakentajavitjaan lukeutuva Lassi Nikkarinen, 19, uskoo joukkueensa intensiivisen, juoksevan ja heittävän pelityylin aiheuttavan päänvaivaa monille EM-kisojen ennakkosuosikeista.
20-vuotiaat miehet onnistuivat harjoitusotteluissa Serbiaa kaivautumaan kaksinumeroisten pisteiden takaa hallitsevan Euroopan mestarin Serbian rinnalle ennen antautumistaan kotijoukkueen rutiinin edessä.
Pelaamallaan 63 nuorten maaottelulla konkarin mitat täyttävä ToPo Juniorien kasvatti ja HBA-Märskyä miesten divarissa edustava Nikkarinen uskoo Serbia-otteluiden antaneen oikean kuvan U20-maajoukkueen tämän hetken suoritustasosta.
– Levypalloissa meidän pitää olla paljon kovempia. Perjantain matsissa meillä oli enemmän hyökkäys- kuin puolustuspään levypalloja, joten etenkin oma pää on saatava tukkoon. Puolustuksen tilannekovuudessakin riittää vielä parannettavaa – emme pärjää Euroopan mestaria vastaan samalla intensiteetillä 1-1-tilanteissa kuin kotimaan sarjoissa, Nikkarinen arvioi omiensa suoritusta Koripalloliiton tiedotteessa.
Vaikka Serbia runnoi ja pieksi tiensä väkisin voittoon molemmissa otteluissa, Balkanin jätillä oli kauhunhetkensä, kun Suomi sai susipuolustuksen lukittua kohdilleen ja pääsi juoksemaan kenttää ja heittämään rytmistä.
– Serbialle ja varmasti monille muillekin Euroopan parhaista maista tulee yllätyksenä se, että lähdemme ennakkoluulottomasti joka ikiseen peliin. Kun olemme aggressiivisia puolustuksessa ja säilytämme pelirohkeuden hyökkäyksessä, taitomme riittää ihan varmasti kaatamaan Serbia tai mikä tahansa muu maa Euroopassa, Nikkarinen toteaa päättäväisesti.
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto