Karhu sopimukseen amerikkalaislaiturin kanssa – ”Urheilullisuutta ja nopeutta joukkueeseen”
Kuva: Getty Images
Karhu on solminut yksivuotisen sopimuksen Kammeon Holseyn kanssa. 25-vuotias, 203-senttinen ja 104-kiloinen Holsey on nelospaikan pelaaja. Sopimuksessa on koeaika.
Holsey pelasi neljä kautta Georgia Tech joukkueessa NCAA:n ykköstasolla. Jokaisella neljällä kaudella hänelle kertyi runsaat 30 ottelua. Parhaalla yliopistokaudella 2011–2012 hän teki 9,4 pistettä ottelua kohden. Viimeisellä kaudella yliopistossa 2013–2014 hän pelasi 33 ottelua ja teki keskiarvoiksi 7,5 pistettä ja 5 levypalloa.
Yliopiston jälkeen hänet varattiin NBA:n farmisarja ns. D-leagueen Grand Rapids Drive joukkueeseen, jossa Holsey pelasi kaudet 2014–2015 ja 2015–2016. Viime kaudella otteluita kertyi 46 kappaletta ja niissä pisteitä tuli 8,2 ottelua kohden. Levypalloa näppeihin tarttui 4,7 ottelua kohden, heittoprosentin ollessa 55,6.
– Holsey jatkaa pelaajahankinnoissa samaa linjaa Hollinsin ja Waren kanssa. Olen hakenut urheilullisuutta ja nopeutta joukkueeseen ja nyt ensimmäinen ison pään hankinta tuo meille sitä. Haussa oli hyvä levypallopelaaja, joka pystyy myös pick ’n’ roll -tilanteissa menemään kovaa kohti koria. Holsey on pelannut D-liigaa melko rajoitetussa roolissa ja onkin mukava nähdä miten mies onnistuu hieman isommassa ja vapaammassa roolissa, Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen kertoo Karhun sivuilla
Karhulla on nyt sopimukset Kammeon Holseyn, Kevin Waren, Austin Hollinsin, Samuli Vanttajan, Joonas Lehtorannan, Juho Lehtorannan ja Bojan Sarcevicin kanssa. Karhu jatkaa pelaajatilanteen tutkimista ja ainakin yksi jenkki tullaan vielä hankkimaan.
Kotimaiset pelaajat muuttavat Kauhajoelle elokuun puolivälissä ja jenkit saapuvat kaupunkiin elokuun lopussa tai syyskuun alussa, riippuen lennoista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- LeBron James vetreytyy yhä
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen