Lauri Markkasen Arizonan yliopisto keräsi Kaliforniaa vastaan puoliaikaan mennessä johdon, jota se ei enää luovuttanut marssien 62-59 (34-25) -kotivoittoon. Alex Murphyn Northeastern taas hävisi Hofstralle 64-74 (35-33) Murphyn 13 pisteestä ja 7 levypallosta huolimatta.

Arizona keräsi yhdeksään pisteen puoliaikajohdon, vaikka ”Wildcatsin” kauden kaksi parasta pistemiestä Markkanen ja Allonzo Trier (3/2) eivät tehneet pistettäkään ensimmäiseen 20 minuuttiin. Kalifornian yliopisto pysyi iskuetäisyydellä läpi toisen puoliajan pääsemättä kuitenkaan koskaan rinnalle tai ohitse.

Markkanen heitti molemmat kakkosensa ohitse, kolmosensa yksi kolmesta ja vapaaheittonsa kolme viidestä keräten lopulta 6 pistettä ja 4 levypalloa 22 minuutissa.

Arizonan kauden saldo on nyt 23 voittoa ja vain 3 tappiota. Kotikentällään Arizona on voittanut jokaisen neljästätoista ottelustaan.
Ottelutilastot

Murphyn Northeastern piti aaltoilevassa ottelussa vielä kuusi minuuttia ennen loppusummeria kahden pisteen johtoa 58-56, mutta Hofstra jylläsi voittoon 18-6-runilla, jonka myötä vierasjoukkue voitti 74-64 (33-35).

Murphy oli jälleen joukkueensa tehokkaimpia 13 pisteellä, 7 levypallolla, yhdellä syötöllä ja kahdella riistolla. Pelitilanneheittonsa Murphy heitti kehnosti 5/16 (2p 3/7, 3p 2/9).
Ottelutilastot

Remu Raitasen San Franciscon yliopisto hävisi BYU:lle 52-68 (22-36). Raitanen sai vastuuta 22 minuuttia heittäen 5 pistettä, kahmien 6 levypalloa ja jakaen yhden syötön.
Ottelutilastot

Joonas Tahvanaisen Utah Valley voitti selkein numeroin 87-54 (37-18) Chicago Staten. Tahvanainen noukki 2 levypalloa ja jakoi kaksi syöttöä 7 minuutissa.
Ottelutilastot

Fiifi Aidoon Grand Canyon voitti kotikentällään vahvan toisen puoliajan turvin New Mexico Staten 71-83 (36-38). Aidoo kirjautti yhden syötön ja yhden riiston 9 peliminuutissa.
Ottelutilastot

Oskar Michelsenin Davidson hävisi VCU:lle 60-74 (28-31). Michelsenin saldo oli yksi levypallo ja yksi riisto viidessä minuutissa.
Ottelutilastot