BC Nokia hankki amerikkalaispelaajan kovasta yliopistosta – ”Joukkuepelaaja isolla J:llä”

BC Nokia on solminut kautta 2017/2018 koskevan pelaajasopimuksen 22-vuotiaan Leyton Hammondsin kanssa. 203-senttinen kolmospaikan pelaaja siirtyy Näädät-paitaan suoraan kovatasoisesta Oklahoma Staten yliopistosta.
Hammonds edusti Oklahoma Statea kokonaisen neljä kautta puhjeten kukkaan kolmannella kaudellaan. Juniorikaudellaan Hammonds kirjautti yliopistolleen keskimäärin 10,6 pistettä ja 5,1 levypalloa. Hammondsin seniorikaudella Oklahoma Staten valmennusjohto vaihtui ja Hammonds oli suuressa roolissa uuden pelisysteemin sisäänajamisessa. Viimeisellä yliopistokaudellaan Hammonds tehtaili keskimäärin 8,1 pistettä ja 4,9 levypalloa.
– OSU:n tuore valmennusjohto nosti Leytonin kapteeniksi ja hän oli Korisliigassakin käväisseen apuvalmentaja Lamont Evansin mukaan elintärkeä palanen muutoksessa, kun mm. nurkumatta hyväksyi erilaisen roolin kuin juniorikaudella. Kyseessä pitäisi siis olla joukkuepelaaja isolla J:llä, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen kertoo seuran sivuilla.
203-senttisenä, 98-kiloisena ja pitkäraajaisena pelaajana Hammonds täyttää kansainvälisestikin kolmospaikan pelaajan standardimitat.
–Tulokkaaksi hän on erittäin kypsä, pelannut korkeatasoista korista BIG12:ssä ja lisäksi tottunut korkeaan vaatimustasoon. Leyton on vahva, ulottuva ja pystyy puolustamaan monipuolisesti eri pelipaikkoja. Hyökkäyspäässä hän liikkuu fiksusti pallottomana, on hyvä kaukoheittäjä ja pystyy muutenkin viimeistelemään monipuolisesti. Haimme tähän rooliin nimenomaan pelaajaa, joka ei tarvitse palloa ollakseen tehokas ja auttaakseen joukkuetta. Ainakin paperilla Leyton on juuri etsimämme pelaaja.
– Hammonds oli vielä lukion ensimmäisellä luokalla vähän yli 180-senttinen ja pelasi pointtia. Sitä kautta hänellä on hyvä pelikäsitys noin pitkäksi mieheksi, Tuominen valottaa.
– Olen todella innoissani, että saan jatkaa uraani BC Nokiassa ja Suomessa. Tämä on hieno mahdollisuus pelata korkeammalla tasolla ja samalla oppia uusi kulttuuri. Kuten jokaisessa joukkueessa, jossa olen pelannut, annan tälle mahdollisuudelle kaikkeni, Hammonds kommentoi.
BC Nokialla on sopimukset kaudesta 2017/2018 Hammondsin lisäksi Vincent Councilin, Aapeli Alasen, Nicolai Andersenin, Daniel Dolencin, Niko Mattilan, Eldar Skamon, Henri Hirvikosken, Ville Haapojan ja Waltteri Mäkelän kanssa. Lisäksi harjoitusrinkiin on nostettu A-poikaikäinen Antti Ahonen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA-finaalien suursuosikki otti vahingon takaisin
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa