Suomen 20-vuotiaat selvään voittoon Valko-Venäjästä – ”Kaikki lähti puolustuksesta”
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue selätti selvin lukemin Valko-Venäjän Portugalissa pidettävässä neljän joukkueen turnauksessa. Suomi karkasi valkovenäläisiltä toisella neljänneksellä ja marssi 88-67 (42-27) -voittoon. Suomi kohtaa huomenna sunnuntaina turnauksen päätöspäivänä Portugalin.
Suomi repäisi ratkaisevan eron viemällä toisen neljänneksen 26-10, kun Sudenpentujen aggressiivinen puolustus poiki viljalti siirtymähyökkäyksiä, jotka päättyivät järjestään joko lay-upiin tai rytmistä otettuun kolmoseen.
– Kaikki lähti puolustuksesta, jonka myötä pääsimme siirtymään nopeasti toiseen päähän. Suomessa heittäminen on sen verran hyvää, että transition-kolmoset ovat samanarvoisia kuin donkit, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Kolmannen neljänneksen lopussa Valko-Venäjä rynni vielä seitsemän pisteen päähän, mutta suomalaiset repivät eron mieleisekseen vahvalla päätösneljänneksellä 26-19. Valko-Venäjä on Suomen kanssa samassa alkulohkossa B-divisioonan EM-kisoissa.
– Pyrimme pelaamaan niin peruskoripalloa kuin vain mahdollista. Tasapainoinen esitys, mutta muutama parin minuutin huonompaa jaksoa osoittivat Valko-Venäjän vaarallisuuden, Lehtonen analysoi.
– Puolustuksen intensiteetti ja tarpeeksi lähellä oleminen olivat nyt kunnossa. Se paljasti taas seuraavan heikkouden eli heikon puolen apu oli jatkuvasti askeleen myöhässä. Näin se palapeli rakentuu. Kun saadaan yksi asia kuntoon, niin seuraava heikkous tulee esille.
Suomi haki peräti 16 riistoa, joista kuusi kappaletta oli turnauksen pelinrakentajaeliittiin kuuluvan Lassi Nikkarisen (10/0/4 syöttöä) käsialaa. Takuuvarma Hannes Koskinen (17/9) erottui edukseen Suomen pistehaina, kun taas Henri Kantonen (2/3/3 syöttöä) oli elintärkeä ”glue guy”.
Kaksinumeroisille pistelukemille Nikkarisen ja Koskisen lisäksi ylsivät Edon Maxhuni (16/0/4 syöttöä), Aatu Kivimäki (14/0/4 syöttöä), Lasse Gummerus (11/1) ja Hannes Pöllä (11/5).
Ottelutilastot
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki