Suomen EM-ottelut jatkuvat lauantaina, kun Susijengi saa vastaansa Italian. Joukkueet kohtasivat aiemmin kesällä kahdesti ja molemmilla kerroilla Italia oli vahvempi. Sasu Salin muistuttaa kuitenkin, että nyt edessä ovat eri ottelut.

Italia taisteli itsensä B-lohkon kolmoseksi kaatamalla päätöskierroksen ottelussa Georgian. Salin seurasi ottelua ennen Suomen omaa Islanti-peliä. Hänelle ei ollut merkitystä, kumpi joukkueista vastaan asettuisi.

– No ei oikeastaan ollut mitään väliä. Sillä mennään mitä tulee ja kaadetaan ne tieltä, Salin pohti Islanti-pelin jälkeen.

Suomi ja Italia kohtasivat toisensa kesän aikana kahdesti Italian voittaessa molemmat. Salin ei kuitenkaan anna liikaa painoarvoa aikaisemmille tuloksille.

– Saimme jonkin näköistä osviittaa siitä millaista koripalloa Italia pelaa ja se on aina hyvä, että saa nähtyä millaista kaveria siellä on. Nämä ovat ihan eri pelejä, kun mennään arvokisoissa ja valmistavat ottelut ovat aina valmistavia otteluita.

Tuomarityöskentely aiheutti aiemmissa kohtaamisissa paljon keskustelua ja muun muassa päävalmentaja Henrik Dettmann totesi, että Suomi olisi voittanut pelin neutraaleilla tuomareilla.

– Oli siellä aika kotiinpäin vetämistä, mutta kyllä se vähän kuuluukin siihen, jos mennään toisen kotikentälle. Valmistavissa otteluissa yleensä tuppaa käymään näin.

Salttu Forsström