Slovenian EM-sankari ”katsoo piirrettyjä ja Frendejä”
Slovenia eteni sensaatiomaisesti koripallon EM-kilpailujen loppuotteluun torstaina kukistamalla ennakkosuosikki Espanjan. Yksi Slovenian tähdistä oli tripla-tuplaa hätyytellyt 18-vuotias Luka Doncic.
Doncic tilastoi Espanjaa vastaan 11 pistettä, 12 levypalloa ja kahdeksan syöttöä sekä kaupan päälle vielä nolla pallonmenetystä. Koko kisojen keskiarvoikseen hän on merkkauttanut tähän mennessä 15,1 pistettä, 8,3 levypalloa ja 3,8 syöttöä. Slovenian maajoukkueessa on menossa soihdun siirto, sillä maajoukkueen ykköstähtenä vuosikaudet tuikkinut Goran Dragic on ilmoittanut lopettavansa maajoukkueuransa näihin kisoihin.
Doncicin kypsyys ja kylmäpäisyys ovat ihastuttaneet näiden kisojen aikana. Hänen kanssaan huonekaverina oleva Dragic kuitenkin muistuttaa, että vaikka pelikentällä nähdään kehittynyt peluri, niin hän on silti edelleen vasta 18-vuotias.
– Hän on eurooppalaisen koripallon timantti. Ihmiset kotona ovat hyvin iloisia, että meillä on hänet. Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin. Hän on edelleen lapsi. Hän katsoo piirrettyjä ja Frendejä, mutta kun pistät hänet kentälle, hän on uskomaton. Olemme onnekkaita, että hän pelaa meillä, Dragic muistutti neljännesvälieräpelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä