Susijengin takamies jälleen tehokkaana – Saksassa nähtiin suomalaiskohtaaminen: ”Ihan kiva voitto”

© Kuva: Salttu Forsström

Shawn Huffin ja Roope Ahosen ruuti oli kuivaa viikonloppuna Euroopan korisparketeilla ja Saksassa suomalaisvalmentajat käyvät mielenkiintoista keskinäistä vääntöä.

Huffin ja Gordon Herbertin Frankfurt Skyliners palasi voittokantaan Bundesliigassa voittamalla kotikentällään Oldenburgin 93-82 (52-42). Huff puhisi kentällä yli 34 minuuttia ja 12 pisteen, kolmen levypallon ja yhden syötön edestä. Skyliners on sarjassa neljäntenä kuudella voitolla ja kahdella tappiolla.
Ottelutilastot

Saksan ProA:ssa nähtiin kauden kolmas suomalaisvalmentajien kohtaaminen, kun Daniel Janssonin OrangeAcademy Ulm sai vieraakseen Anton Mirolybovin Kirchheimin. Jansson luotsasi joukkueensa makeaan 85-79 (43-41)-voittoon.

– Ihan kiva voitto kyllä, Jansson aloitti ottelun kertaamisen.

– Meiltä äärimmäisen ehjä 40-minuuttinen ja silloin pystymme kyllä kilpailemaan ihan kenen kanssa vain. Ikävä puoli oli se, että ”uhriksi” osui ”Ponttis”, Jansson naurahti.

– Puolustimme hyvin ja vastasimme heidän fyysisyyteen erinomaisesti, hän päätti.

ProA:ssa suomalaisvalmentajilla on mielenkiintoinen keskinäinen tilanne, sillä Janssonin, Mirolybovin sekä Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion joukkueet ovat kaikki kohdanneet toisensa tämän kauden aikana kertaalleen. Keskinäisissä otteluissa kaikilla saldo on yksi voitto ja yksi tappio. Iisalon ja Vertion Crailsheim voitti Janssonin Ulmin, mutta Mirolybovin Kirchheim sen sijaan aiheutti Crailsheimille sen kauden ainoan tappion. Janssonin mukaan valmentajilla ei ole kuitenkaan päällä mitään vetoa keskinäisten otteluiden voittajasta.

– Ei ainakaan vielä, Jansson heitti.

Voitto oli Ulmille kauden kolmas kahdeksassa pelissä ja Kirchheimin saldo on 4/4.
Ottelutilastot

Crailsheim sen sijaan jatkoi vahvaa menoaan hakemalla 105-85 (54-40)-voiton Ehingen Urspringin vieraana. Crailsheimilla on kahdeksasta ottelusta seitsemän voittoa ja joukkue on sarjassa toisena.
Ottelutilastot

Koposen Barca murskaava, Ahonen kuumana Espanjassa

Espanjan ACB-liigassa Barcelona ei antanut minkäänlaisia mahdollisuuksia Bilbaolle, vaan haki selvän 104-83 (55-36)-vierasvoiton. Kovassa ottelusumassa oleva Barcelona kierrätti miehistöään tuloksen ollessa selvä ja Petteri Koponen oli kentällä reilut 13 minuuttia ja naulasi sisään yhden kolmosen. Voitto oli Barcelonan neljäs kuudessa ottelussa.
Ottelutilastot

Sasu Salinin Malaga hävisi kotikentällään Baskonialle niukasti 72-73 (43-35). Salin sai kasaan kolme pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä 11 minuutissa. Malagan saldo Espanjan liigassa on neljä voittoa ja kaksi tappiota.
Ottelutilastot

LEB Orossa Roope Ahosen 18 pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä ja kaksi riistoa eivät riittäneet Ourenselle voittoon Valladolidista. Valladolid nappasi 72-65 (32-36)-voiton. Ourensen kausi on ollut vaikea, sillä se on sarjassa viimeisenä yhdellä voitolla seitsemästä pelistä.
Ottelutilasto

Ranskassa ja Romaniassa tappioita

Ranskan ProA-liigassa sekä Erik Murphyn että Lassi Tuovin joukkueet joutuivat tunnustamaan vastustajat paremmakseen. Murphyn Nanterre hävisi vieraskentällä niukasti Hyeres-Toulonille 86-90 (40-41). Murphylle kertyi 15 minuutissa kuusi pistettä ja neljä levypalloa. Nanterre on voittanut kahdeksasta pelistään viisi.
Ottelutilastot

Tuovi käväisi Gravelines-Dunkerquen kanssa viime kauden työpaikallaan SIG Strasbourgin vieraana. Strasbourg oli Tuovin miehille tyly isäntä voittaen ottelun 73-50 (32-23). Gravelinesilla on kahdeksasta ottelusta kolme voittoa.
Ottelutilastot

Jukka Toijalan valmentama Steaua Bukarest hävisi jännittävien vaiheiden jälkeen jatkoajalla Craiovalle 99-102 (87-87, 46-48). Tappio oli Steaualle toinen viidessä ottelussa.
Ottelutilastot

Liettuan liigassa Carl Lindbom ei saanut peliaikaa, kun Juventus voitti vieraissa Vytautasin 98-85 (47-45). Juventuksella on kymmenestä ottelusta nyt kaksi voittoa.
Ottelutilastot

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.