Kotietu NBA-yössä valttia – James Harden tripla-tuplalla kierroksen nimi

Torstain ja perjantain välisenä yönä pelattiin koripalloliiga NBA:ssa viisi ottelua. Kotietu oli kierroksen suurin valtti, sillä kaikki kotijoukkueet voittivat oman pelinsä.
Kierroksen ehdottomiin kuumiin nimiin kuului Houston Rocketsin James Harden, joka teki Cleveland Cavaliersia vastaan tripla-tuplan 35 pisteellä, 11 levypallolla ja 13 syötöllä. Lisäksi Harden suoritti viisi riistoa ja blokin. Rockets voitti Cavaliersin lopulta 117-113 ja venytti voittoputkensa neljän ottelun mittaiseksi.
LeBron James teki Cavaliersille 33 pistettä ja Jeff Green 27.
Sacramento Kingsin ja Philadelphia 76ersin välistä kamppailua oli jäljellä 13,4 sekuntia, kun Kingsin De’Aaron Fox pitkällä kolmosella katkaisi 76ersin viiden pelin voittoputken, joka oli seuran pisin kuuteen vuoteen. Philadelphia Joel Embiid sai vielä vapaa-heiton peliajan päättyessä, mutta heitto epäonnistui ja loppulukemat Sacramentolle kirjattiin 109-108.
Denverissä Nuggetsin Emmanuel Mudiay viimeisteli kymmenen 21 pisteestään viimeisellä neljänneksellä. Hän heitti myös Nuggetsin johtoon ja lopulta myös voittoon vieneen kolmosen neljänneksen puolivälissä. Denver kaatoi kotonaan Oklahoma City Thunderin 102-94. Paul Milsap teki 17 pistettä, Nikola Jokic 15 pistettä ja otti 11 levypalloa, kun Nuggets katkaisi viiden ottelun tappioputken.
Yön tulokset:
Washington Wizards – Los Angeles Lakers 111-95
Toronto Raptors – New Orleans Pelicans 122-118
Houston Rockets – Cleveland Cavaliers 117-113
Sacramento Kings – Philadelphia 76ers 109-108
Denver Nuggets – Oklahoma City Thunder 102-94
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä