Dettmann kiittelee uudistunutta MM-karsintajärjestelmää – ”Palataan täydellisen kilpailumuodon äärelle”
Susijengi aloittaa MM-karsinnat kahdella ottelulla marraskuussa, kun ensi viikon perjantaina se kohtaa vieraskentällä Bulgarian ja maanantaina Helsingissä asettuu vastaan Tshekki.
Tie Kiinan isännöimiin vuoden 2019 MM-kisoihin kulkee kaksivaiheisen, maanosakohtaisen karsintajärjestelmän kautta. Karsintojen ensimmäinen vaihe on jaettu marras-, helmi- ja kesä-heinäkuun maajoukkueikkunoihin. Edellisen kerran vastaavanlaisella järjestelmällä pelattiin vuosien 2001-03 EM-karsinnoissa.
– Keskellä seurajoukkuekautta pelattavaan karsintajärjestelmään siirtyminen on erittäin tervetullut uudistus. Maajoukkueet ovat lajin elinvoimaisuuden ja menestyksen kannalta ylivoimainen veturi ja on tärkeää, että maajoukkueet ovat läsnä markkinoilla ympäri vuoden, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kiittelee Koripalloliiton tiedotteessa.
– Karsintajärjestelmän myötä palataan täydellisen kilpailumuodon äärelle. Nyt pelataan niin kuin jalkapallossa on pelattu karsintoja jo vuosien ajan: ei ole pudotuspelejä eikä sijaa taktikoinnille. Karsintojen ensimmäisen ottelun tulos on voimassa viimeiseen karsintapäivään asti ja kaikki ottelut yhtä arvokkaita, hän tähdentää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”