Yle: Susijengin supertähdet näillä näkymin sivussa MM-karsinnoista – ”Vaikeaa on”

© Kuva: fiba.com

Petteri Koposta ja Sasu Salinia ei nähdä näillä näkymin Susijengin mukana MM-karsinnoissa, sillä heidän Euroliigaa pelaavat seuransa eivät ole antaneet pelaajilleen lupaa liittyä maajoukkueidensa mukaan.

Koponen kertoo Yle Urheilun haastattelussa, ettei häntä todennäköisesti nähdä MM-karsinnoissa.

– Aika vaikealta näyttää. Näillä näkymin kukaan meidän joukkueemme pelaajista ei ole menossa maajoukkueeseen. Espanjan liitto ei edes kutsunut Euroliigan pelaajia, Koponen kertoo Ylen sivuilla.

– Seura on sanonut aika selvästi mielipiteensä. Ellei mitään ihmeellistä tapahdu, niin vaikeaa on, Koponen jatkaa.

Sama tilanne on myös Malagaa edustavalla Salinilla. Salin myöntää, että tilanne on pelaajien kannalta kimurantti.

– Seurat sanovat julkisuudessa, että eivät halua ottaa asioihin kantaa, mutta meille pelaajille sanotaan suoraan, ettei kukaan halua, että lähdette mihinkään. Jossain vaiheessa puhuttiin sanktioista, jos lähtee maajoukkueen mukaan, niin voi tulla jotain, Salin valottaa Yle Urheilun haastattelussa.

– En tiedä onko tästä asiasta mainintaa sopimuksissa, mutta minun käsityksen mukaan siitä ei voi antaa sanktioita. Sitten on taas muut asiat mihin se voi vaikuttaa. Esimerkiksi tykkääkö valmentaja ratkaisusta ja muuttuvatko asiat MM-karsintapelien jälkeen, Salin jatkaa.

FIBA:n ja Euroliigaa hallinnoivan organisaation kädenvääntö on jatkunut koko syksyn eikä ratkaisua ole saatu aikaiseksi. Samaan aikaan pelaajat ovat hankalassa välikädessä, sillä mieli tekisi maajoukkueen mukaan, mutta samanaikaisesti seura maksaa palkan ja odottaa pelaajien seuraavan joukkueen etua.

– Luulen, että se menee lopulta niin, että päätämme yhdessä mikä on parasta. Jos yksi lähtee ja muut jää, silloin ei tapahdu mitään hyvää. Olemme puhumeet asiasta paljon, mutta vielä ei ole lopullista päätöstä ei ole tullut mistään suunnalta. Katsotaan mitä tapahtuu, mutta totta kai toivon, että pääsen pelaamaan, Salin kertoo.

Lähde: Yle Urheilu


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.