Video: Markkanen ohitti Möttölän pistelukemat – Bullsille tappio
Kuva: Getty Images
Lauri Markkanen ja Chicago Bulls hävisivät kotikentällään Milwaukee Bucksille 110-96. Markkanen rohmusi 17 pistettä ja 10 levypalloa ohittaen samalla entisen valmentajansa Hanno Möttölän kaikkien aikojen suomalaispistemiehenä NBA:ssa.
Markkanen upotti kymmenestä pelitilanneheitostaan sisään kuusi ja neljästä kolmosestaan kaksi. 17 pisteen ja kymmenen levypallon lisäksi suomalaistulokas jakoi kaksi syöttöä. Enemmän pisteitä Bullsilta teki vain Denzel Valentine, jonka saldo oli 18 pistettä ja viisi levypalloa.
Viimeistään toisella neljänneksellä ottelun haltuunsa ottaneen Bucksin tehomiehet olivat Giannis Antetokounmpo (27/9/8 syöttöä) ja Khris Middleton (20/7).
Markkanen ohitti ottelussa Hanno Möttölän pisteissä NBA:ssa. Möttölä pelasi kaksi kautta Atlanta Hawksin riveissä keräten 715 pistettä, mutta Markkanen ohitti entisen valmentajansa kasaamalla 721 pistettä tulokaskautensa ensimmäisen 47 pelin aikana.
– Olen kiinnostuneempi joukkueen menestyksestä, mutta koska hän oli valmentajani, niin tuntuu hyvältä ohittaa hänet, Markkanen sanoi Bullsin kotisivuilla.
Neljä peräkkäistä ottelua hävinnyt Bulls pelaa seuraavan kerran keskiviikon ja torstain välisenä yönä Portland Trail Blazersia vastaan.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dallas teki yllättävän pelaajakaupan
- Nyt tuli Tuomas Iisalolle tärkeä voitto
- NBA:ssa tehtiin kovia pelaajakauppoja
- Lauri Markkaselta vahvaa suorittamista
- Awak Kuier jatkoi vakuuttavia otteitaan
- Tuomas Iisalon surkeuteen helpotusta
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Lauri Markkaselle synkkä tappio
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- NBA:ssa tehtiin kovia pelaajakauppoja
- Lauri Markkanen taas sivussa – syy erikoinen
- Lauri Markkaselta vahvaa suorittamista
- Awak Kuier jatkoi vakuuttavia otteitaan
- Tuomas Iisalon surkeuteen helpotusta
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- Susijengin pelaajan seuralla menee Euroliigassa lujaa
- Lauri Markkaselle synkkä tappio